Kommentti: Hyvää yötä, Ken Holland! – Pulkkinen oli viimeinen niitti
Kuva: Getty Images
Detroit Red Wingsin GM:nä vuosikaudet toimineesta Ken Hollandista on ajanut pahasti aika ohitse ja viimeistään viime päivät ovat todistaneet sen.
Red Wings kaipaisi, ja on kaivannut jo pidempään, selkeätä suunnanmuutosta. Joukkueen avainpelaajat ovat pysyneet muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vuosi toisensa jälkeen samoina: oikeastaan vain Tomas Tatar ja Dylan Larkin ovat selkeitä uusi tähtiä.
Tosiasia onkin se, että joukkuetta täytyisi ravistella oikein huolella ja ainakin jonkinasteinen uudelleenrakennus olisi käynnistettävä mahdollisimman nopeasti. Punasiivistä ei nimittäin ole nykyrosterillaan oikeasti menestymään. Ja ei, pudotuspelipaikkaa sekä sen myötä tulevaa pudotuspeliputken venymistä ei voi pitää menestyksenä. Niitä tosiasioita on kuitenkin monia, kuten Kai Suikkanen tilannetta kuvaisi, ja yksi sellainen on Hollandin jatkaminen seuran GM:nä. Niin hienot kuin hänen saavutuksensa autokaupungissa ovat ja niin legendaarinen kuin hänen asemansa seurassa on – hänestä ei ole enää työtehtäviensä tasalle. Holland on saanut jo pitkään kritiikkiä ratkaisuistaan, esimerkiksi pelaajamarkkinoilla, ja oikeastaan kuluva syksy on viimeistään osoittanut yhden selkeän sanoman: nyt mies vaihtoon, ja äkkiä! Ei nimittäin voi olla mahdollista, että seura, joka niin kipeästi kaipaisi ravistelua, päästää Martin Frkin ja Teemu Pulkkisen kaltaiset kaverit luiskahtamaan ilmaiseksi käsistään. Kyllä. Ilmaiseksi.”Pudotuspelipaikkaa sekä sen myötä tulevaa pudotuspeliputken venymistä ei voi pitää menestyksenä.”
23-vuotias Frk nimittäin joutui waiver-listalle pari päivää sitten ja hänet poimi Carolina Hurricanes, joka on muuten aiemminkin käyttänyt Hollandin hölmöyttä hyväkseen. Pulkkisella puolestaan oli sama kohtalo maanantai-iltana Suomen aikaa ja tällä hetkellä suomalaislaituri vain odottaa sitä, että mikä seura hänet lopulta poimii. Ja sitten katsotaan seuran nykyrosteria: Onko nyt todella niin, että koko Detroit Red Wings -organisaation kannalta on hyödyllistä päästää tulevaisuuden nimet lähtemään ja pitää rosterissa esimerkiksi Steve Ottin sekä Drew Millerin kaltaiset nimet? Heillä, kun ei ole enää nykyhetkeenkään yhtään mitään annettavaa. Kyllä tosiasia on se, että niin kauan kuin Holland saa päättää asioista – niin kauan koko Red Wings uinuu. Ei muuta kuin siis hyvää yötä, Detroit! Ja ennen kaikkea: hyvää yötä, Ken Holland!”Onko nyt todella niin, että koko Detroit Red Wings -organisaation kannalta on hyödyllistä päästää tulevaisuuden nimet lähtemään ja pitää rosterissa esimerkiksi Steve Ottin sekä Drew Millerin kaltaiset nimet?”
LUE MYÖS:
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Nuoren tähtisikermän oppirahat maksettu – onko Montreal jo valmis Stanley Cup -finaaleihin?
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- NHL solmi uuden tv-sopimuksen Suomessa – lisää otteluita ilmaiskanaville
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- NHL:ssä jaettiin erikoinen jäähy – sääntöuudistus kuohuttaa: ”Hulvatonta”
- Vegas lähtee kannujahtiin uuden päävalmentajan johdolla – kuka korvaa menetetyn maalitykin?
- Adam Fantilli: Jättidiili julki!
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- Ottawan omistaja jyrähti Brady Tkachukin siirrosta – syyttää isää ja veljeä
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Patrik Laineella on selvä NHL-toive – ”Nirso”
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- Miikka Kiprusoffin ajan ikoninen näky palaa NHL-jäälle – katso kuva
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus
- Mark Messierilta kylmäävät sanat Mike Babcockista – ”Olen kauhuissani”
- Tämä mies voi romuttaa Edmonton Oilersin mestaruusunelman