Tappelut yhä harvinaisempi näky NHL-kaukaloissa – ”Peli on ajautunut pois niistä”

Kuva: Getty Images
Tappelut ovat olleet iso osa jääkiekkoa läpi lajin historian, mutta viime vuosina kahakat ovat yhä vain harvinaisempi näky. NHL:ssä tapeltiin viime kaudella Hockey Fightsin mukaan vain 344 kertaa, eli 0,28 kertaa per ottelu.
Tämän lisäksi vain kolme pelaajaa, Cody McLeod (12), Derek Dorsett (11) ja Matt Martin (11), ylittivät 10 tappelun rajapyykin.
– Ollaan rehellisiä, peli on ajautunut pois niistä (tappeluista), Philadelphia Flyersin presidenttinä toimiva Paul Holmgren kertoi ESPN:n mukaan.
– Jääkiekko on nykyään enemmän neljän ketjun peliä. Jos nelosvitjan kaverisi ei ole hyvä tappamaan jäähyjä, sinun joukkueesi ei ole luultavasti kovinkaan hyvä. Aika on ajanut ohi niistä kavereista, jotka ovat istuneet penkillä ja päässeet jäälle ainoastaan tappelemaan.
”10 tappelun -sääntö” tiukentuu entisestään
Tappelujen vähentämiseksi on tehty paljon töitä esimerkiksi juniorisarja OHL:ssä, missä oli käytössä vielä viime kaudella ”10 tappelun -sääntö”. Jos pelaaja siis tappeli kaudella enemmän kuin 10 kertaa, sai hän tästä pelikiellon. OHL on kuitenkin päättänyt tehdä säännöstä vieläkin rajumman, sillä alkavaksi kaudeksi sarjassa otetaan käyttöön sääntö, joka kieltää pelaajia tappelemasta enemmän kuin kolme kertaa. Jos pelaaja tappelee koko kaudella enemmän kuin kolme kertaa, saa hän tästä kahden ottelun mittaisen pelikiellon. Viime kaudella OHL:ssä 56 pelaajaa tappeli enemmän kuin kolme kertaa, mutta yksikään heistä ei ylittänyt 10 kahnauksen rajaa. Nyt myös NHL:n farmisarja AHL ottaa käyttöön oman tappelusäännöstönsä. Uudistuksen myötä pelaaja saa kahden ottelun pelikiellon, jos hän tappelee yli 10 kertaa. Pelikiellon saa myös siitä, jos kaukalossa sattunut tappelu on niin sanotusti ”lavastettu”.Suuntana tappelamattomuus?
Jos AHL:n tappelumääriä tosin vertaa NHL:n vastaaviin, on niissä melkoinen ero: farmisarjassa tapeltiin nimittäin viime kaudella 696 kertaa, ja jopa 16 pelaajaa kahnasi 11 (tai yli) kertaa. Asia on herättänyt keskustelua puolesta ja vastaan. Osan mielestä on hieno asia, että tappelut pyritään kitkemään lajista pois. Osa taasen kokee, että tappelut ovat se asia, joka pitää pelin siistinä. Flyersin presidentti Holmgren, joka tappeli omalla NHL-urallaan 89 kertaa, ei olisi kuitenkaan yllättänyt siitä, että NHL:ssä ei tapeltaisi tulevaisuudessa enää lainkaan. – Saatan toki olla puolueellinen, mutta kun katson nykyään NHL:n pudotuspeliottelua, mielessäni on vain, että ”Vau.” Nopeus ja taklaukset ovat uskomattomia. Me selviämme kyllä tappeluiden kanssa, tai ilman niitä. – Jääkiekko on mahtava laji ja jos suuntana on tämä (tappelemattomuus) – mikä on tosin vasta tulevaisuuden asia – olen itse asiassa sinut koko asian kanssa.LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Kasperi Kapanen loukkaantui – nyt tipahti synkkiä uutisia
- Surkea tieto: Patrik Laine pitkään sivussa!
- Ukko-Pekka Luukkonen: AHL-komennus!
- Raju väite: NY Rangers tarjosi Artemi Panarinille naurettavaa sopimusta – pakit tuli
- Florida Panthers: erinomainen suomalaisuutinen!
- Oliver Kapasen hurja maalivire sai jatkoa: ”Niin lahjakas”
- Karu uutinen: Vegasin monteritehot takonut supertähti pitkään sivussa
- Patrik Laineen vammasta uutta tietoa – sairausloma jatkuu
- Buffalo Sabresin tähtihyökkääjä lähtökuopissa – vaatii jättimäistä vuosipalkkaa
- Buffalo-legendalta suoraa puhetta – haukkuu Sabresin GM:n pystyyn: ”Hänen täytyy olla…”
- Brad Marchand: NHL rankaisi!
- Floridasta lähtöpassit saanut puolustaja: KHL kutsuu
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen!
- Hurja pisteputki sai jatkoa! Mikko Rantanen osui jälleen NHL:ssä
- Buffalo Sabresin tähtihyökkääjä lähtökuopissa – vaatii jättimäistä vuosipalkkaa
- Suomalaislupaus katosi – nyt hänet on hyllytetty Pittsburgh Penguinsin toiminnasta
- Karu uutinen: Vegasin monteritehot takonut supertähti pitkään sivussa
- NHL:n maalipörssin kärkinimi: Kahdeksan vuoden sopimustarjous pöydällä
- Leevi Meriläinen: karu uutinen!
- Suomalaisjärkäle kutsuttiin NHL:ään!