Daniel Sedin Canucksin tuskasta: ”Luojan kiitos, että voitimme joulukuussa”

Toronto lisäsi lauantai-iltana Vancouverin tuskaa tarjoilemalla Canucksille seitsemännen peräkkäisen tappion, vahvan kolmannen erän ansiosta lukemin 3-1. Daniel Sedin puhui pelin jälkeen NHLSuomelle joukkueensa tilasta sekä olympialaisista.
Kuinka turhauttavaa on, kun menetitte johdon jälleen kerran kolmannessa erässä ja pelin voiton sen myötä?
Sitä ei pitäisi tapahtua. Meidän on pystyttävä pelaamaan paremmin, kun johdamme kolmannessa. Sitä on tapahtunut pitkin kautta ja sen on muututtava, jos haluamme mukaan pleijareihin.
Mitä tapahtui kolmannessa erässä viiden minuutin pätkällä, jolloin Leafs voitti pelin?
Se ei mielestäni ollut riittävän hyvä suoritus meiltä. Kun johdat kolmannessa erässä, niin sinun on pitää olla tietoinen joka tilanteesta ja varmistua siitä, että puolustat oikealla tavalla. Olemme hävinneet liian monta peliä kolmannessa erässä.
Sinä ja muutama muu pelaajistanne jatkavat suoraan Sotshiin. Tuleeko tauko loppujoukkueelle kreivin aikaan?
Luulen niin. Tämä on ollut henkisesti rankkaa aikaa, kun olemme hävinneet toistuvasti. Pelissämme on merkkejä siitä, että olemme tehneet käännöksen parempaan suuntaan. Toivottavasti saamme tauon aikana pelaajia sairastuvalta takaisin ja saamme hyvän puristuksen aikaiseksi loppukaudella. Siitä tulee tuore aloitus kaikille ja edessä on täysin uusi kausi kisojen jälkeen. Meillä on kova rypistys edessämme.
Oletko yllättynyt olet, että olette vielä lähellä pudotuspelipaikkaa?
Jep. Luojan kiitos, että voitimme joulukuussa. Mutta kuten sanoin, niin saamme uuden alun, kaverit pääsevät huilaamaan ja sairastupamme tyhjenee. Joukkueena meidän on pysyttävä positiivisena ja lähestyttävä loppukauden pelejä kuten plajareita eli pakkovoittoina.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Raju väite William Nylanderista – ”Kaupatkaa hänet”
- Vaihtaako Dallasin kapteeni kesällä maisemaa? Näin hän kommentoi
- Roope Hintz paljastaa: vastustajan sikailulla karut seuraukset
- Floridan päävalmentaja kertoi hyviä uutisia suomalaispelaajista
- Farmisarjan pistelingon NHL-sopimus purettiin – siirtymässä KHL:ään
- Sebastian Aholta kritiikkiä Carolinan GM:lle: ”Jos ollaan ihan rehellisiä”
- Kaupataanko Nashville-floppi? Tiukka ehto uudelle seuralle
- NY Islanders teki kaksi kiinnitystä – lähes tuhannen ottelun konkari jatkaa
- Jarmo Kekäläinen sai uuden pestin NHL:stä!
- Philadelphia Flyers palkitsi maalitykkinsä: Rahakas jatkosopimus
- Nyt puhuu Mikko Rantanen: Tähän Dallas kaatui
- Jarmo Kekäläinen sai uuden pestin NHL:stä!
- Sebastian Aholta kritiikkiä Carolinan GM:lle: ”Jos ollaan ihan rehellisiä”
- Kaupataanko Nashville-floppi? Tiukka ehto uudelle seuralle
- Dallasin kausi päätökseen – tekikö valmennus valtavan virheen?
- Philadelphia Flyers palkitsi maalitykkinsä: Rahakas jatkosopimus
- Washington Capitalsilta erikoinen ulostulo Aleksandr Ovetshkinin uran jatkosta
- Farmisarjan pistelingon NHL-sopimus purettiin – siirtymässä KHL:ään
- Näin pelataan: Tässä Stanley Cup -finaalien aikataulu
- Näin Toronton GM kommentoi Mitch Marnerin tilannetta