Haastattelussa Saku Koivu
Kuva: Getty Images
Saku Koivulla on viides kausi menossa Anaheim Ducksin paidassa.
Joukkue on aloittanutkin kauden oikein vahvasti. Koivu piipahti Toronton vierailun yhteydessä NHLSuomi.com -sivuston haastattelussa.
Mikä on teidän hyvän alun taustalla?
– Meillä on neljä hyvää kenttää ja nyt olemme löytäneet toimivat pakkiparit. Olemme pystyneet pelaamaan aika laajalla rintamalla ja tavallaan se on ollut meidän vahvuus. Lisäksi olemme pystyneet puolustamaan joukkueena, vaikka on meillä vielä paljon parannettavaa, sillä olemme onnistuneet pelaamaan kunnolla täydet 60 minuuttia ainoastaan kahdessa pelissä. Sen lisäksi erityisesti erikoistilannepelaaminen on ollut heikkoa.Menette Montrealiin seuraavaksi. Kuinka emotionaalinen siitä visiitistä tulee?
– Tämä on vasta toinen kerta, kun palaan Montrealiin pelaamaan. Ensimmäinen kerta kaksi vuotta sitten oli melko tunteikas, joten toivon, että tällä kertaa se olisi minulle vähän helpompaa. Se on varma juttu, että kun laitan luistimet jalkaan – pelaan Montrealia vastaan ja tapaan fanit, niin tulee paljon muistoja mieleen ja luultavasti tulee melko emotionaalinen tilanne vastaan. Toivottavasti siitä tulee hauska visiitti. On hienoa, kun pääsee tapaamaan hyviä ystäviä ja ihmisiä, jotka olivat siellä kanssani koko ajan.Seuraatko edelleen näiden vuosien jälkeen miten Canadiansilla menee?
– Jos seuraan jotain pelejä idästä, niin luonnollisesti heidän otteita. Siellä on edelleen muutama pelaaja, joiden kanssa pelasin, joten tiedän mitä siellä tapahtuu. Etelä-Kaliforniassa ei ole helppoa löytää uutisia kanadalaisista joukkueista, mutta tietyllä tavalla pidän itseni ajan tasalla.Et ole tehnyt minkäännäköistä ilmoitusta urasi jatkosta tai päättymisestä kuten Selänne teki. Onko sinulla sen tyyppinen prosessi menossa?
– Tässä vaiheessa mennään yksi kausi kerrallaan. Viime vuoden jälkeen tuntui fyysisesti hyvältä ja mielestäni kausi meni hyvin sekä tällä joukkueella on paljon potentiaalia pärjätä. Tosin viime kausi ei päättynyt toivotulla tavalla, mutta siellä oli asioita, joiden varaan pystyy rakentamaan. Juuri nyt on aivan liian aikaista puhua siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tärkein asia on pysyä terveenä ja sitten katson tilannetta kauden jälkeen.Tunnet Teemun jääkiekon parissa varmaankin parhaiten. Minkä takia hän haluaisi lopettaa nyt, kun hän edelleen pelaa korkealla tasolla ja tehnee rutkasti pistettä kauden aikana? Miksi uskoisimme, että tämä on Teemun viimeinen kausi?
– Joskus voi pystyä fyysisesti tekemään jotain asioita kuten pisteitä, mutta se tarkoittaa suurta työmäärää kesällä ja paljon uhrauksia hänen iässään. Kun vanhenet, niin arvomaailma muuttuu ja sitä haluaa viettää enemmän aikaa perheesi parissa ja lasten kanssa, kun he ovat edelleen nuoria. Uskon, että hän kävi läpi vastaavan ajatusprosessin ja päätti, että hän haluaa antaa kiekolle vielä yhden vuoden. Ilmeisesti olympialaisetkin merkitsevät hänelle jotain. Uskon, että kun kykenee edelleen pelaamaan, niin eteen tulee tilanne, jolloin pääsee päättämään, että pelaatko vielä yhden kauden lisää. Ja sen jälkeen se loppuu.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jarmo Kekäläinen tulikuuman tähtinimen kintereillä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- New Jersey haluaa eroon jättipalkkaisesta flopistaan – uudelta seurapomolta raju linjaus
- Yllättävä treidi: Florida Panthers pelaajakaupoilla – hankki suomalaispuolustajan
- Sebastian Ahon huippuilta ei vakuuttanut – Rod Brind’Amourilta tylyä tekstiä: ”Hän tietää”
- Hurjavireinen Juuso Välimäki antaa kovia näyttöjä AHL:ssä – ”Toivottavasti ei ole menossa Sveitsiin”
- Dylan Larkin ei ole ainoa! Toimittaja: Useat pelaajat haluavat ulos Detroitista
- Elliotte Friedmanilta iso paljastus Darnell Nursen siirtopyynnöstä
- The Fourth Period: Ainakin näihin seuroihin Darnell Nurse on valmis siirtymään
- Vegas Golden Knights: karu takaisku
- John Tortorella raivostui tappion jälkeen – latasi suorat sanat toimittajalle: ”Ei h*lvetti”
- Paljastus: Carolina oli lähellä jättikaappausta NHL:ssä – tähän se kaatui
- Dylan Larkin ei ole ainoa! Toimittaja: Useat pelaajat haluavat ulos Detroitista
- Sebastian Ahon huippuilta ei vakuuttanut – Rod Brind’Amourilta tylyä tekstiä: ”Hän tietää”
- The Athletic: Raiskauskohussa ollut hyökkääjä palaamassa NHL:ään: ”Erittäin todennäköistä”
- Hurjavireinen Juuso Välimäki antaa kovia näyttöjä AHL:ssä – ”Toivottavasti ei ole menossa Sveitsiin”
- Petteri Sihvonen seurasi NHL:n finaalia ja teki huomioita: ”Hirvittää”
- Vegas Golden Knights: karu takaisku
- Nyt alkaa tapahtua – Darnell Nurselta suora ilmoitus Edmontonille!
- Patrik Laineen romahduksesta karu paljastus: ”Hän luuli kuolevansa”
- The Fourth Period: Ainakin näihin seuroihin Darnell Nurse on valmis siirtymään