Selänne ja Ducks poistuivat Winnipegistä voittajina

Anaheim Ducks voitti Winnipeg Jetsin 2-3 Jetsin kotikaukalossa.
Peli oli erityisen tunteikas Teemu Selänteelle, joka pelasi, ainakin toistaiseksi, viimeisen ottelunsa Winnipegissä, josta kaikki alkoi.
Selänne teki tulokaskaudellaan 1992-93 Jetsin paidassa käsittämättömät 76 maalia. Tuo on yhä tulokkaiden maaliennätys.
– Ei tätä paikkaa sanota turhaan ”ystävälliseksi Manitobaksi”. Ihmiset todella saavat sinut tuntemaan olosi kotoisaksi, Selänne sanoi Fox Sports-kanavan haastattelussa pelin jälkeen.
Tämän päivän ottelussa maalinteon taitoa Jets-paidassa näytti Andrew Ladd, joka viimeisteli kotijoukkueelle kaksi osumaa.
Peli oli toiseen erään asti tasaista ja kolmanteen erään lähdettiinkin 2-2 lukemista.
Kolmannessa erässä Ducks painoi höyryjunan lailla Jetsin alueelle ja maalinedustalle. Laukaisutilastot näyttivät pelin jälkeen Anaheimille 33:a laukausta ja Jetsille 17:a.
Peli ratkesi Zach Bogosianin virheeseen oman maalin vieressä. Hän pyyhkäisi kiekosta lumet päältä ja se lipui suoraan Corey Perryn lapaan, joka ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä.
Näin Selänne sai poistua Winnipegistä voittajana.
Legenda hän tulee siellä kuitenkin olemaan aina.
Selänne valittiin myös ottelun ykköstähdeksi.
– Tämä ilta oli erityinen ja tunteikas. Minulla on täältä niin paljon hyviä muistoja. Nämä ihmiset ovat uskomattomia, suomalaislegenda tunnelmoi.
Tykkää NHLSuomi.com:sta Facebookissa! Yhteisön puolelle löydät tiesi täältä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kanadalle NHL-supervahvistuksia MM-kisoihin!
- Leijonien MM-hyökkääjä solmi NHL-sopimuksen!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Kohuvalmentaja Joel Quenneville palaa NHL:ään – tässä uusi seura
- Nyt kajahti huima arvio Mikko Rantasesta – pudotuspelisaldo mykistää
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- NHL-historiaa – Mikko Rantaselta täysin käsittämätön temppu!
- Tässä Utahin NHL-seuran uusi nimi – myös logo julki!
- Eric Staal sai yllätyspestin NHL:stä!
- Lähde: Lähes 1 100 NHL-ottelun konkaria yritetään houkutella Eurooppaan
- Colorado-pomolta raju väite Mikko Rantasesta
- Nathan MacKinnon houkuttelee Sidney Crosbya Coloradoon? ”Tämä ei ole vitsailua”
- KHL-pistelinko solmi NHL-sopimuksen – tässä uusi seura
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- NHL-historiaa – Mikko Rantaselta täysin käsittämätön temppu!
- Eric Staal sai yllätyspestin NHL:stä!
- Tässä Utahin NHL-seuran uusi nimi – myös logo julki!
- Nyt kajahti huima arvio Mikko Rantasesta – pudotuspelisaldo mykistää
- Lähde: Lähes 1 100 NHL-ottelun konkaria yritetään houkutella Eurooppaan