Suomalaislupaukselle kovaa suitsutusta NHL:ssä: ”Hänestä tulee pitkäaikainen tukipilari”
Suomalaismaalivahti Leevi Meriläinen, 23, pelasi viime kaudella Ottawa Senatorsin riveissä 12 NHL-ottelua vakuuttavin tilastoin. Hän voitti kahdeksan ottelua ja pelasi kolme nollapeliä. Torjuntaprosentikseen hän kirjautti lukeman 92,5 päästettyjen maalien keskiarvon ollessa 1,99.
Viime kaudella Ottawan maalinsuulla vastuun kantoivat pääasiassa Linus Ullmark ja Anton Forsberg. Heistä Forsberg siirtyi kesällä Los Angeles Kingsiin ja Meriläinen puolestaan solmi Ottawan kanssa yksivuotisen ja yksisuuntaisen jatkosopimuksen. Näin ollen ensi kauteen Ottawa lähtee Ullmarkin ja Meriläisen voimin.
Daily Faceoffin toimittaja Steven Ellis uskoo Meriläisen olevan valmis vakituiseen kakkosvahdin rooliin NHL:ssä.
– Pidän Meriläisestä todella paljon ja uskon, että hänellä on potentiaalia kantaa kuormaa, jos Ullmark loukkaantuu tai epäonnistuu millään tavalla. Hän on ollut vakuuttava lähes kaikilla tasoilla tähän mennessä, enkä näe sen muuttuvan NHL:ssä. Toki otos on vielä pieni, mutta hän on taistelija, Ellis kehuu.
Meriläinen on ehtinyt tekemään nuorella NHL-urallaan jo ison vaikutuksen. Hänelle povataan kirkasta tulevaisuutta.
– Minulla on täysi luotto siihen, että hänestä tulee pitkäaikainen tukipilari Ottawalle, Ellis hehkuttaa.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roope Hintz: uusi päivitys terveydentilasta
- Ehdokkaat NHL:n parhaan pelaajan palkinnon saajaksi julki – tässä finalistikolmikko
- Tämä mies teki Artturi Lehkosesta NHL-pelaajan – Ismo Lehkonen: ”Se oli käänteentekevää”
- Nyt jysähti yllätysuutinen: NHL-sensaatio vastasi MM-kisakutsuun ”ei kiitos”
- MM-kisojen isännälle jättiuutinen – neljä vahvistusta NHL:stä mukaan!
- Himoittu KHL:n maalitykki rustasi NHL-sopimuksen
- Superlupaus Matvei Mitshkov heivattiin katsomoon – nyt puhuu päävalmentaja
- Leijonille taas uusi NHL-vahvistus MM-kisoihin!
- Nyt jysähti – MM-kisoihin ropisee hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- Nyt tuli rajua tekstiä – Thomas Chabot astui lehdistön eteen eikä säästellyt
- Leijonien MM-miehistöön huippuvahvistuksia? Näiden pelaajien kausi ohi NHL:ssä ja AHL:ssä
- Nyt tuli rajua tekstiä – Thomas Chabot astui lehdistön eteen eikä säästellyt
- Kammottavan iskun saaneesta Carolinan pelaajasta tipahti nyt lisätietoja
- Näkökulma: NHL:n pudotuspelien suurimmasta flopista ei ole kysymystäkään
- Mikael Granlund liekeissä – jymypaukku lähellä NHL:n pudotuspeleissä
- Nyt jysähti – MM-kisoihin ropisee hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- Leijonille taas uusi NHL-vahvistus MM-kisoihin!
- Sebastian Aho lähetti Ottawan kesälomalle – tunteet kiehuivat yli
- Himoittu KHL:n maalitykki rustasi NHL-sopimuksen
- Anze Kopitarin ura sai tylyn lopun