Leijonien NHL-huippulupaus imee supertähdeltä oppia maalintekoon – ”Lempipelaaja”
TUKHOLMA. New Jersey Devilsistä pelipaikkaa ensi syksynä tavoitteleva Lenni Hämeenaho, 20, on yksi Suomen joukkueen mielenkiintoisimmista pelaajista meneillään olevissa MM-kisoissa.
Leijonien tehokkaassa kakkosketjussa yhdessä Juuso Pärssisen ja Patrik Puistolan kanssa hyökkäävä, Ässissä huippukauden Liigassa pelannut huippulupaus haluaa alleen kunnollisen harjoituskesän.
Nuorukainen näki Kanada-ottelussa, millä osa-alueilla maailman huippu on vielä edellä
– Voimaa täytyy saada vielä lisää. Siellä (NHL:ssä) kaikki on aika kovia kamppailemaan. Vahvoja äijiä vastassa, joten se on näin nuoressa iässä varmasti yksi iso kehityskohde, Hämeenaho kertoi NHL Suomelle Tukholmassa antamassaan haastattelussa.
– Luistelunopeutta ja räjähtävyyttä tarvitaan vielä lisää. Uskon, että se auttaa pelaamaan omilla vahvuuksillani vielä entistä enemmän, taituri jatkaa.
Kysyttäessä Hämeenahon verrokkipelaajaa tai nuoruuden idolia NHL:stä esille nousi yksi näissäkin MM-kisoissa mukana oleva ja hurjia tehoja taululle iskenyt supertähti.
– En osaa sanoa ehkä pelityyliltä, ketä muistutan eniten, mutta ainakin David Pastrnak on sellainen, ketä olen seurannut ja katsellut paljon hightlighteja. Ehkä laukaukseen ja maalintekoon olen yrittänyt otaa häneltä vinkkejä.
– Ei olla ehkä ihan samantyyppisiä pelaajia, mutta häntä olen seurannut, ehkä lempipelaaja (NHL:ssä), suomalainen päättää.
Hämeenaho oli päättyneellä Liiga-kaudella Ässien paras maalintekijä nuorukaisen naulattua 58 runkosarjapelissä 20 maalia ja 51 tehopistettä.
LUE MYÖS:
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Ykkössentteriä metsästänyt Flyers tarjosi ilotulituksia, mutta jäi tyhjin käsin – tässäkö hyökkäyksen johtaja?
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Aika Kopitarin jälkeen – uuden tähden on sytyttävä Los Angelesin ykkösketjussa
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Koko kausi ruotsalaiskopparin varassa – Ottawan Linus Ullmark ratkaisee seuran menestyksen
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Toinen NHL-tykki ohitti Patrik Laineen jonossa – ”Tarjoaa hieman enemmän kuin Laine”
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Connor McDavidille kävi karusti – raju video leviää
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Connor Hellebuyck oli lähellä jättitreidiä – kahdesti!
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun