USA:lle surkeita uutisia – supertähti loukkaantui Ruotsi-tappiossa
Yhdysvaltain joukkue sai huonoja uutisia 4 Nations Face-Off -turnauksen päätöspelissä Ruotsia vastaan. Ensinnäkin Ruotsi voitti 2-1. Toinen – paljon suurempi – huoli tuli loukkaantumisen myötä.
Siinä missä Matthew Tkachuk loukkaantui Kanada-ottelussa ja jätti koko Ruotsi-ottelun väliin, nyt oli Brady Tkachukin vuoro loukkaantua. Joukkueen suurimpiin tähtiin kuuluva Brady Tkachuk liukui avauserässä kylki edellä tolppaa päin eikä enää palannut otteluun.
Loukkaantuminen oli sikäli turha, että itse ottelu oli tuloksellisesti merkityksetön. Jo ennen ottelua oli varmistunut, että turnauksen finaalissa nähdään USA ja Kanada.
Yhdysvallat ja Ruotsi intoutuivat kuitenkin pelaamaan ihan tosissaan. USA sai otteluun salama-alun, kun se käänsi Ruotsin ensisekuntien tilanteen nopeasti toiseen päähän, ja Chris Kreider pääsi iskemään 1-0:aan. Pelikellossa oli tuossa vaiheessa 35 sekuntia.
Ruotsi tuli rinnalle ja ohi vielä avauserän aikana. Ensin osui Gustav Nyquist ja erän lopussa Jesper Bratt.
USA haki tasoitusta, muttei siinä onnistunut. Onnikaan ei ollut myötä, sillä Yhdysvallat kilautti maalirautoihin peräti neljä kertaa. Maaliodottaman USA voitti Moneypuck-sivuston mukaan 3,91-2,42.
4 Nationsin loppuottelu pelataan torstain ja perjantain välisenä yönä kello 03.00 Suomen aikaa.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt se on varmaa: Leijonille taas iso NHL-vahvistus
- Bostonin päävalmentajalta raju väite Lindy Ruffista – Buffalo-tähti jyrähti heti
- Tässä NHL:n myydyimmät pelipaidat: Kärjessä yllätysnimi – Connor McDavid kaukana takana
- Lähde: NHL:n entinen kärkivaraus siirtyy Eurooppaan – tässä uusi seura
- Dallasille raju löylytys pudotuspeliavauksessa – Mikko Rantasella karu iltapuhde
- Sortuuko John Tortorella pudotuspeleissä vanhoihin metkuihinsa?
- Loppuuko Ukko-Pekka Luukkosen aliarvostus viimein?
- Kolme nuorta NHL-vahvistusta mukaan Suomen MM-leiriryhmään!
- Tuleeko Coloradolla pudotuspeleissä ikävä Mikko Rantasta? Tällä tähdellä on näytönpaikka
- Patrick Kanen sopimus päättyi – näin hän kommentoi tulevaa
- Dallas ei Roope Hintziä kaipaa – joukkueella on kovempi nimi ykkössentterin rooliin
- Sebastian Aho on pian NHL:n ykkönen – syy on yksinkertainen
- Auston Matthews latasi kryptisen lausunnon – lähtölaskenta Torontosta alkanut?
- Aleksandr Ovetshkin: jättipaljastus!
- Matt Dumba: radikaali päätös!
- Dallas iski pöytään sopimusuutisia – kiinnitti entisen kärkivarauksen
- New Jersey Devils: uusi GM
- Vancouver Canucks teki kovan ratkaisun!
- Montreal-Tampa Bay: Suomalainen NHL-komeetta voi muuttaa asetelman täysin
- Patrick Kanen sopimus päättyi – näin hän kommentoi tulevaa