Kanada nurin – USA pelaa 4 Nationsin finaalissa

Yhdysvallat kaatoi Kanadan 4 Nation Face-Off -turnauksen toisen kierroksen ottelussa ja varmisti paikkansa kilpailun finaalissa. Päätöslukemat kirjattiin USA:n hyväksi 3-1.
Jo pelin alla Kanada sai huonoja uutisia, kun kävi selväksi ettei sairastellut Cale Makar pystyisi pelaamaan. Hätäapu Thomas Harley pääsi siis saman tien askiin.
Ottelu alkoi hyvin kiihkeissä merkeissä. Peliin oli ladattu kaikki – myös politiikka – ja se purkautui nyrkkihippasina. Ensimmäisen yhdeksän sekunnin aikana tapeltiin peräti kolme kertaa. Yhdysvalloilta tanssiin lähtivät molemmat Tkachukin veljekset sekä J.T. Miller, Kanadalta Brandon Hagel, Sam Bennett ja Colton Parayko.
Kun peli lopulta saatiin käyntiin, nopeasti kävi selväksi mikä on homman nimi. Intensiteetti oli valtavan korkealla eikä taka-askeleita otettu. Rajuja taklauksia nähtiin lukuisia.
Maalinteon aloitti Kanada, kun Connor McDavid karkasi Drew Doughtyn syötöstä ja nosti rystyltä yläkulmaan.
USA tasoitti Jake Guentzelin maalilla ja siirtyi toisessa erässä Dylan Larkinin osumalla johtoon. Yhdysvaltain johtomaalia edelsi Sidney Crosbyn harhasyöttö.
Kanada yritti vääntää tasoitusmaalia, muttei siinä onnistunut. Sen sijaan Yhdysvallat pääsi pelin lopussa iskemään viimeisen niitin tyhjiin. Larkin tarjoili, ja Guentzel sai tililleen illan toisen osuman.
Kahden pelatun kierroksen jälkeen Yhdysvalloilla on kasassa kuusi pistettä. Kanada, Suomi ja Ruotsi ovat kaikki kahdessa pisteessä. Kaikilla kolmella on siis mahdollisuus edetä USA:n seuraksi finaaliin.
Viimeisellä kierroksella Kanada kohtaa Suomen ja Yhdysvallat Ruotsin.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Aleksander Barkov taituroi likaisen rankkarimaalin NHL:ssä: ”Kuolettava”
- NHL-ykkösvaraus joutui koirankoppiin – kertoo nyt suoran mielipiteensä John Tortorellasta
- Connor Bedard ihailee superlupauksen erityisominaisuutta: ”Tuleva ykköspuolustajamme”
- NHL-seura kutsui – Liigan suomalaisjärkäle siirtyy rapakon taakse!
- Hirmuvireinen suomalaishyökkääjä kutsuttiin NHL:ään!
- Tuhannen pelin Stanley Cup -mestari lopettaa uransa
- Kevin Lankisella järkyttävä peli – mikään ei tarttunut
- Mitä Dallas Starsille on tapahtunut? Mikko Rantasesta kiusallinen fakta
- Nyt rytisi! Uusi NHL-ennätys syntyi
- Kohupelaaja kohtaa tänään vanhan seuransa – valmistautuu ”sotaan”
- Nyt rytisi! Uusi NHL-ennätys syntyi
- Mitä Dallas Starsille on tapahtunut? Mikko Rantasesta kiusallinen fakta
- Hirmuvireinen suomalaishyökkääjä kutsuttiin NHL:ään!
- NHL:stä kajahti isoja uutisia – fanit raivoissaan