Aleksander Barkov sai vuolaita kehuja USA:n supertähdeltä: ”Yksi parhaista”
4 Nations Face-Off -turnaus starttaa Suomen ja Yhdysvaltojen osalta perjantaina, kun joukkueet ottavat toisistaan mittaa Suomen aikaa kello 3:00 alkaen.
Ottelussa vastakkain nähdään muun muassa Aleksander Barkov ja Auston Matthews, jotka lukeutuvat omien joukkueidensa tähtipelaajiin niin NHL:ssä kuin nyt maajoukkueessakin. Matthews hehkutti Barkovia lehdistötilaisuudessa Yhdysvaltojen keskiviikon harjoitusten jälkeen.
– Aleksander Barkov on ollut yksi parhaista jo parin viimeisen vuoden ajan. Hän ei ole enää aliarvostettu, vaan hän on hyvin tunnettu. Häntä täytyy varoa, sillä hän on iso ja vahva jätkä pitkällä ulottuvuudella ja mailalla. Hän on hyvä aloituksissa ja lukee peliä todella hyvin. Hän on tietysti myös erittäin taitava puolustamaan ja antaa aina haastetta vastaan, Matthews sanoo.
Matthews tietää, miten Leijonia vastaan täytyy lähteä pelaamaan.
– Kärsivällisyys on tärkeää Suomea vastaan. Suomi pelaa kärsivällistä ja järjestäytynyttä peliä. Kun on paljon lahjakkaita pelaajia joukkueessa, helposti yritetään tehdä liikaa asioita. Etenkin Suomen joukkueen kaltaisia joukkueita vastaan täytyy kokemukseni mukaan pelata erinomaisen rakenteen mukaisesti ja yksinkertaistaa peliä. Huomenna meille tulee olemaan tärkeää varmistaa ettemme yritä liian vaikeita syöttöjä tai yritä liikoja kiekon kanssa. Yritämme yksinkertaistaa pelimme ja olla koko ajan vahvoja hyökkäyspäässä.
Myös tähtihyökkääjä Jack Eichel tietää Suomen vahvuudet.
– Kurinalaisuus tulee olemaan tärkeässä osassa Suomea vastaan. Heillä on todella kovia kykyjä, ja he tulevat pelaamaan todella järjestelmällistä peliä. Suomi tuottaa paljon haasteita pelaamalla joukkueena hyvin yhteen. Meidän tulee keskittyä omaan peliimme ja olla kärsivällisiä.
– Suomi ei anna liikaa mahdollisuuksia. He tekevät suuria maaleja suurilla hetkillä. He ovat opportunisteja.
LUE MYÖS
- Ottawan omistaja jyrähti Brady Tkachukin siirrosta – syyttää isää ja veljeä
- Miikka Kiprusoffin ajan ikoninen näky palaa NHL-jäälle – katso kuva
- Patrik Laineella on selvä NHL-toive – ”Nirso”
- Edmontonin suomalaispelaajat huippuiskussa – johdattivat joukkueen voittoon
- Mikael Granlundista NHL-seuran kapteeni – näin mies kommentoi: ”Uskomaton kunnia”
- Lännen aliarvostetuin joukkue valmis uusintaan pudotuspeleissä – kuinka pitkälle Utahin rahkeet riittävät?
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Puoli vuosikymmentä suuria odotuksia ilman tuloksia – onko tämä New Jerseyn vuosi?
- Nyt puhuu siirtoa vaativan Carolina-tähden agentti – torppasi yhden vaihtoehdon
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Raju väite Winnipegistä – tästä syystä Connor Hellebuyck haluaa ulos
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Aleksander Barkovia kohdeltiin kaltoin paluuottelussa – Brady Tkachuk riensi välittömästi kostamaan
- NHL-veteraani lopettaa yllättäen – pesti KHL:ssä jäi viiteen otteluun
- Mikko Rantasen ketjutoveri löi rahoiksi – lähes 15 miljoonan dollarin tilipäivä
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Näkökulma: Teuvo Teräväisen asema romahti – valmentaja lipsautti karun totuuden
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Nyt puhuu siirtoa vaativan Carolina-tähden agentti – torppasi yhden vaihtoehdon