Columbuksessa koskettava ilta – Johnny Gaudreaun muistoa kunnioitettiin upealla tavalla
Columbus Blue Jackets pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa tällä kaudella, kun vastaan luisteli Florida Panthers. Ottelu päättyi Floridan 3-4-voittoon.
Ottelutapahtumassa kunnioitettiin kesällä traagisesti menehtyneen Johnny Gaudreaun muistoa monella tapaa. Molemmat joukkueet nähtiin alkulämmöillä selässään Gaudreaun nimi ja pelinumero 13.
Ennen ottelun alkua Columbus nosti hallinsa kattoon Gaudreaun muistoviirin. Gaudreaun perhe seurasi viirin nostoa jäältä.
Myös ottelu aloitettiin upealla tavalla. Kiekko iskettiin jäähän ja pelikellon annettiin kulua 13 sekunnin verran. Samalla Columbuksella oli jäällä vain neljä kenttäpelaajaa, eli Gaudreaun pelipaikka oli jätetty kokonaan tyhjäksi.
Gaudreaun kanssa yhdessä Calgary Flamesissa pelannut Floridan Sam Bennett asetti kiekon paikalle, joka olisi kuulunut Gaudreaulle. Pelikello pysähtyi 13 sekunnin kohdalla ja tällöin yleisö osoitti suosiotaan seisten. Koskettava hetki jatkui yleisön ”Love you Johnny” -huudoilla. Näet videon tilanteesta jutun lopusta tai tästä.
Ottelussa Columbuksen toisesta maalista vastasi Sean Monahan. Hän osoitti maalin jälkeen kädellään kohti Gaudreaun muistoviiriä. Monahan oli Gaudreaun hyvä ystävä. He pelasivat useita vuosia yhdessä Calgaryssa. Katso video maalista alta tai täältä.
Johnny Gaudreau ja hänen veljensä Matthew menehtyivät elokuussa jäätyään auton alle. Kaksikko oli liikkeellä polkupyörillä.
LUE MYÖS
- Nikita Kutsherovin tilanteesta suoraa puhetta – joukkuetoveri sivalsi muita NHL-tähtiä
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”