NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
NHL-legenda Jarome Iginla, 49, on kertonut vakavista terveysongelmistaan Sportsnetin tuoreessa haastattelussa.
Calgary Flamesin seuralegenda on kärsinyt jo yli vuoden ajan neurologisista oireista, joiden tarkkaa aiheuttajaa lääkärit eivät ole toistaiseksi onnistuneet selvittämään.
Iginlan mukaan ongelmat saattavat liittyä muutama vuosi sitten tehtyyn lonkan tekonivelleikkaukseen.
– Valitettavasti olen kamppaillut terveysongelmien kanssa. Minulla on neurologisia oireita. En ole täysin varma, mistä ne johtuvat. Kyse voi olla lonkkaproteesin kobolttiin liittyvästä reaktiosta ja metallien aiheuttamista myrkyllisistä vaikutuksista, Iginla kertoo.
Leikkauksen jälkeiset komplikaatiot ja lääkitykset ovat vaikuttaneet entisen NHL-tähden energiatasoon, painoon sekä puheeseen.
Iginlan elimistössä on havaittu myös kohonneita elohopeapitoisuuksia. Lääkärit selvittävät edelleen, liittyvätkö havainnot toisiinsa.
Iginlan terveydentila herätti hiljattain huolta kiekkofanien keskuudessa, kun hän esiintyi Amazon Primen Hometown Giants -sarjassa. Monien huomio kiinnittyi entisen huippupelaajan muuttuneeseen olemukseen ja ääneen.
Pitkään jatkuneista tutkimuksista huolimatta Iginla suhtautuu tulevaisuuteen toiveikkaasti.
– Tarvitsen vielä aikaa selvittääkseni kaiken, mutta uskon edelleen, että voin toipua täysin.
Iginla pelasi NHL:ssä 1 554 runkosarjaottelua ja teki niissä 625 maalia sekä 1 300 tehopistettä. Hänet valittiin Hockey Hall of Fameen vuonna 2020.
Kanadalainen voitti urallaan myös kaksi olympiakultaa.
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- NHL:ssä historiallinen nousu – Winnipeg Jets teki käsittämättömän tempun
- Miro Heiskanen loukkaantui – Dallasilta huolestuttavia uutisia
- Karu kohtalo – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Karu käänne: avausmaalinsa tehnyt Suomen NHL-lupaus sivuun – nyt puhuu päävalmentaja
- Vegasin mestaripuolustajalle uusi mahdollisuus NHL:ssä – sopimus julki!
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Nikita Kutsherovilta suoraa puhetta – tästä syystä hän jätti siirtopyynnön!
- Florida Panthers: huippu-uutinen!
- Mike Babcock heitti 49 miljoonan taalan flopin katsomoon – raju ripitys median edessä
- Mike Babcock heitti 49 miljoonan taalan flopin katsomoon – raju ripitys median edessä
- New Jersey ja Washington pyöräyttivät treidin – tuore maalivahtihankinta lihoiksi
- Florida Panthers: huippu-uutinen!
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Connor McDavidilta mieletön temppu – Wayne Gretzkyn 40 vuotta vanha ennätys uusiksi
- Nikita Kutsherovin siirtokohussa uusi käänne – nyt puhuu päävalmentaja
- NHL:ssä jysähti iso pelaajakauppa – Shane Wright vaihtaa seuraa
- Karu kohtalo – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Nikita Kutsherovilta suoraa puhetta – tästä syystä hän jätti siirtopyynnön!
- Nikita Kutsherovin ”superagentilla” uskomaton tausta – siivoojasta NHL:n huipulle