Suomalaisduo taituroi komean osuman NHL:ssä – päävalmentaja tyytyväinen näkemäänsä
Pittsburgh Penguins voitti Columbus Blue Jacketsin NHL:n harjoitusottelussa lukemin 3-1 Suomen aikaa perjantain vastaisena yönä.
Penguinsin ensimmäisen maalin iski suomalaishyökkääjä Valtteri Puustinen, joka pääsi viimeistelemään Ville Koivusen upeasta esityöstä. Koivunen oli kahden Columbus-pelaajan pihdeissä päädyssä, mutta onnistui kaatuessaan syöttämään rystyllä kiekon maalin eteen. Sieltä Puustinen latasi suoraan syötöstä kiekon verkkoon.
Viime kaudella Puustinen, 25, pelasi NHL:ssä 52 ottelua tehopistein 5+15=20. Otteluita kertyi myös farmin puolella. Penguinsin päävalmentaja Mike Sullivan suitsutti Puustisen otteita.
– Puusty parantaa koko ajan leirin edetessä. Hän pelasi todella vakaan pelin tänä iltana, Sullivan sanoo Penguinsin verkkosivuilla.
Koivunen, 21, on aloittamassa avauskauttaan rapakon takana. Viime kaudet hän pelasi Kärpissä, jossa hän iski viime kaudella 59 otteluun tehopisteet 22+34=56.
– Ville on mielestäni tottunut pelaajien kokoon ja vahvuuteen sekä pelin nopeuteen. Hän on fiksu ja ajattelee peliä hyvin. Luulen, että hän todella tietää sen, Sullivan kehuu.
Näet Puustisen tekemän maalin alta tai täältä.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL-pommi muhii – Lähde: Detroitin tähtikapteeni hyväksyy siirron vain näihin kolmeen seuraan
- Edmonton valmistelee siirtopommia – neuvottelee tähtipuolustajan kanssa
- Pittsburghin suomalaishyökkääjä siirtyy Eurooppaan – tässä uusi osoite!
- Montrealilla kaksi vaihtoehtoa seuralegendan suhteen: treidi tai NHL-sopimus silppuriin!
- Suomalaispelaajasta surkea tieto – Carolinan luotsi kertoi suoraan
- Liigasta tutun maalivahdin KHL-sopimus purettiin – tavoitteena paluu NHL:ään
- Toronto Maple Leafsin uudeksi päävalmentajaksi ehdolla todellinen yllätysnimi!
- Hieno ura ohi! 1177 NHL-ottelun konkari ripustaa luistimet naulaan
- Gavin McKenna jysäytti – hurja tulos NHL-testeissä!
- Jarmo Kekäläiselle jäi luu käteen – NHL-supertähden suhteen tehtiin kova päätös!
- Suru-uutinen: Suuri NHL-nimi on kuollut
- NHL valitsi parhaan puolustavan hyökkääjän – tämä mies vei Aleksander Barkovin palkinnon
- Jarmo Kekäläiselle jäi luu käteen – NHL-supertähden suhteen tehtiin kova päätös!
- Toronto Maple Leafsin uudeksi päävalmentajaksi ehdolla todellinen yllätysnimi!
- Minnesota Wildin tehomies jättää NHL:n – siirtyy SHL:ään!
- Gavin McKenna jysäytti – hurja tulos NHL-testeissä!
- Hieno ura ohi! 1177 NHL-ottelun konkari ripustaa luistimet naulaan
- Pelicansista tuttu suomalaishyökkääjä: NHL-sopimus!
- Paljastus kulisseista: Toronton tähtihyökkääjä oli lähellä jättisiirtoa – yllätävä osoite