NHL-läpimurto käsillä? Aatu Räty huokuu itseluottamusta: ”Olen ottanut valtavia askeleita”

Aatu Rätyä pidettiin aikanaan mahdollisena ykkösvarauksena. Hänen vaikeutensa Kärpissä johtivat kuitenkin siihen, että New York Islanders varasi hänet vasta toisella kierroksella. Kauaa Räty ei Islandersin organisaatiossa pysynyt, kun hänet kaupattiin Vancouver Canucksiin.
Viime kauden Räty vietti farmissa. Hän takoi 72 otteluun kovat tehot 18+34=52.
Kesän aikana Räty on jatkanut vahvaa kehitystään. Hän kommentoi asiaa Sportsnetin haastattelussa.
– Niin paljon edistystä, niin paljon. Uskon, että jos saan luisteluni NHL-tasolle… kiekonhallinta, syöttäminen, laukominen, pelinäkemykseni, ne ovat mielestäni jo riittävällä tasolla. Mutta luisteleminen on todellakin yksi asioista, joita olen kehittänyt tänä kesänä. Minusta tuntuu, että olen ottanut valtavia askeleita sen suhteen. Minulla on ollut useita hetkiä, kun olen kokenut valaistumisia. Ja olen edelleen 21. Aikaa on todella paljon, Räty ilakoi.
Vancouverissa Rätyä pidetään suuressa arvossa. Hän on yksi organisaation lupaavimmista pelaajista yhdessä Jonathan Lekkerinmäen ja Tom Willanderin kanssa.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Sopimus purkissa – Lassi Thomson palaa NHL:ään!
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa
- Lähde: Sam Bennett jatkaa Floridassa – solmimassa jättimäisen jatkosopimuksen
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Hurja huhu! Tällaistako jättisopimusta Carolina tarjoaa Mitch Marnerille?
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Entinen kärkivaraus kaupattiin NHL:ssä – alla huippukausi Ruotsissa
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa