CBC: Raiskauksesta syytetty kanadalaiskiekkoilija on lopettanut pelaajauransa
Joukkoraiskauksesta syytetty kanadalaishyökkääjä Alex Formenton, 24, on lopettanut jääkiekkoilijan uransa, kertoo Kanadan televisio- ja radioyhtiö CBC.
CBC kertoo, että Ontariossa parhaillaan asuvan Formentonin lopettamispäätös on selvinnyt oikeuden asiakirjoista. Formenton on alkanut työskennellä rakennusalalla käyden samalla alaan liittyvää koulutusta.
Ottawa Senators varasi Formentonin 2. kierroksella (#47) kesällä 2017. Hän pelasi urallaan NHL:ssä 109 ottelua tehopistein 23+16=39. Viimeiset kaksi kautta Formenton pelasi Sveitsissä HC Ambri-Piottassa, jossa hän kirjasi viime kaudella 24 otteluun tehot 10+6=16.
Formentonin lisäksi syytteet joukkoraiskauksesta ovat saaneet Michael McLeod, Carter Hart, Dillon Dube sekä Cal Foote. Tapaus sijoittuu kesään 2018, jolloin nuori nainen kertoo joutuneensa joukkoraiskauksen uhriksi hotellissa Kanadan jääkiekkoliiton hyväntekeväisyysgaalan yhteydessä.
Tapauksen oikeudenkäynti on luvassa syyskuussa 2025. CBC:n mukaan pelaajat aikovat kiistää syyllisyytensä.
Kaikki pelaajat joutuivat NHL-seuroistaan sivuun heti, kun heidän osallisuutensa skandaaliin tuli alkuvuodesta ilmi. McLeod ja Dube ovat siirtyneet KHL:ään, Hartilla ja Footella ei ole tällä hetkellä joukkuetta.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksandr Ovetškinille uusi sopimus
- Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- NHL:ssä paljastui kiero offer sheet -tarjous – ”Likainen temppu”
- Patrik Laineen tilanne sai uuden käänteen NHL:ssä
- Jymysiirto NHL:ssä – tässä Edmontonin uusi ykkösvahti
- Nyt se tapahtui – Darnell Nurse kaupattiin NHL:ssä!
- Yllätyssiirto: NHL:n huippuseura nappasi Ville Heinolan!
- Jättikäänne NHL:ssä – John Carlson jätti Carolinan ja hyppäsi kilpailijan leiriin
- Kasperi Kapasen NHL-seura selvisi – tuplapalkka kouraan!
- Floridan mestarivahti Sergei Bobrovski, 37, vaihtaa seuraa – hurja vuosipalkka
- Dallas Stars hylkäsi suomalaistaiturin – NHL-ura vaakalaudalla
- Florida jysäytti kaupan NHL:ssä: maalivahtiosasto muuttuu täysin
- Floridan mestarivahti Sergei Bobrovski, 37, vaihtaa seuraa – hurja vuosipalkka
- Dallas ja Nashville pelaajakaupoilla – Stars luopuu taiturihyökkääjästään
- Minnesota Wildilta raju ratkaisu – kaksi 1000 NHL-pelin tehomiestä pihalle
- Joonas Korpisalo treidattiin NHL:ssä – toiseen suuntaan suomalaishyökkääjä
- Matias Maccelli ulos – Toronto teki rajun ratkaisun
- Jättitreidi: Tässä on Florida Panthersin uusi tähtimaalivahti
- TSN: Eetu Luostarisen jättiratkaisu voi tulla jo lähipäivinä
- Radko Gudas kaupattiin NHL:ssä – palaa tuttuun seuraan