Pohjois-Amerikasta kajahti tyrmäävä arvio Aron Kiviharjusta
HIFK:n 18-vuotias puolustajalupaus Aron Kiviharju on tänä kesänä varauskelpoinen NHL:ään.
Kiviharju oli lähes koko päättyneen kauden sivussa polvivamman takia ja tästä syystä hänen arvioitu varausnumeronsa on jyrkässä laskussa.
Kiviharjua pidettiin vielä muutama vuosi sitten yhtenä ikäluokkansa lupaavimpana pelaajana, mutta nykyään TPS:n kasvattia ei nähdä kaikissa arvioissa edes ykköskierroksen arvoisena lupauksena.
The Athletic -sivuston asiantuntija Corey Pronman näkee, että Kiviharjun loukkaantuminen, vaisut esitykset keväällä sekä pieni koko vaikuttavat negatiivisesti suomalaisen varausnumeroon.
– Kiviharju oli suuren osan kaudesta sivussa, mutta hän ei esittänyt mitään miehissä pelatessaan tai U18 MM-kisoissa. Hän on superviisas pelaaja, joka näkee jään uniikilla tavalla. Hänen luistelunsa on hyvää, muttei uskomatonta 177-senttiselle puolustajalle. Hän ei ole myöskään kasvanut viime vuosina, eikä hän ole kovinkaan fyysinen pelaaja, Pronman arvioi.
Pronman uskoo, että Kiviharju ei kuule nimeään kahdella ensimmäisellä kierroksella.
– Hän näytti hyvältä pelaajalta 15-16-vuotiaana, mutta tämän pelaajan varaaminen ensimmäisellä kahdella kierroksella on äärimmäisen riskialtista, koska hänellä täytyisi olla eliittitason hyökkäyspään kyvyt päästäkseen NHL:ään. Hän muistuttaa paljon Scott Perunovichia, jolla oli loistava yliopistoura, mutta hänestä tuli kolmosparin mies St. Louis Bluesissa.
The Athletic -sivuston toinen asiantuntija Scott Wheeler pitää suomalaista hieman korkeammassa arvossa.
– Pienikokoisilla puolustajilla on nykypäivänä vaikeaa päästä NHL:ään. Pelaajatarkkailijat keskittyvät etsimään pitkiä ja hyvin luistelevia pelaajia. Kiviharju on pienikokoionen ja hänen suoraluistelunsa on ongelma. Hän ei vaikuta 1-kierroksen varaukselta. Se mihin pelaajatarkkailijat hänet lopulta arvioivat riippuu täysin siitä, miten paljon he uskovat Kiviharjun peliälyyn. Uskon, että hänestä tulee lopulta NHL-pelaaja älykkyytensä ansiosta, joten poimisin hänet aikaisin toisella kierroksella, Wheeler kertoo.
NHL:n varaustilaisuus pidetään lauantaina 29. kesäkuuta.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL:stä rysähti iso uutinen – pitkäaikainen johtohahmo lähtee
- Yllättävä ulostulo: Montreal-pomo puhuu Patrik Laineesta ensimmäistä kertaa
- Kevin Lankinen ja Ville Husso ehdolla NHL-palkinnon saajaksi
- MTV Urheilu: HPK:n tähtimaalivahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Brady Tkachuk siirtohuhujen keskellä – ”Vakavasti otettavia keskusteluja”
- Patrick Kanen hölmöily maksoi playoff-paikan? ”Kamalin tunne urallani”
- IS: Suomen NHL-lahjakkuus haluaa MM-kisoihin -soittoa ei ole tullut
- NHL:n suomalaisvahdilta huima temppu kovassa paikassa!
- Huippujoukkueet kohtaavat heti – tässä NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari!
- Colorado Avalanche: karu takaisku
- Huippujoukkueet kohtaavat heti – tässä NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari!
- Colorado Avalanche: karu takaisku
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Patrick Kanen hölmöily maksoi playoff-paikan? ”Kamalin tunne urallani”
- Brady Tkachuk siirtohuhujen keskellä – ”Vakavasti otettavia keskusteluja”
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- IS: Suomen NHL-lahjakkuus haluaa MM-kisoihin -soittoa ei ole tullut
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!