Näkökulma: Patrik Laine haluaa uuden startin – nämä kaksi NHL-seuraa täyttäisivät ”unelmasiirron” kriteerit

NHL:stä kantautui varhain torstaiaamuna kutkuttavia suomalaisuutisia, kun useat eri sisäpiirilähteet uutisoivat Patrik Laineen jättäneen siirtopyynnön Columbus Blue Jacketsille.
Neljä kautta Ohiossa viettänyt Laine taustajoukkoineen haluaa ”uuden ja raikkaan startin” toisaalla NHL:n kuntoutusohjelmassa edelleen kirjoilla olevan maalitykin palatessa jollakin aikavälillä takaisin kaukaloon.
Laineen kaksi seuraavaa kautta jatkuva sopimus muhkealla 8,7 miljoonan dollarin vuosipalkalla rajaa kuitenkin suurimmat mestarisuosikit pois pöydältä. Toisaalta ahnaana maalitykkinä tunnettu suomalainen ei välttämättä kakkosviulun soittajaksi soveltuisikaan.
Mistä sitten löytyisi NHL-seura, joka pystyisi palkkakattotilanteensa sekä sentteritarjontansa puolesta tarjoamaan Laineelle mitat täyttävän alustan onnistuneeseen uuteen starttiin?
Raikas uusi alku Laineelle ja koko organisaatiolle
Potentiaalisten ottajien listalle on helppo sijoittaa kaksi uudelleenrakennuksen keskellä olevaa joukkuetta, joiden ykkösmaalitykiksi Laine soljahtaisi kuin veitsi voihin: nämä ovat Utah sekä Chicago Blackhawks.
Arizonasta Utahiin muuttava ex-Coyotes tarjoaisi suomalaiselle nuoria, taitavia ja innokkaita pelikavereita sekä rinnalle tulevaisuuden tähtisentteri Logan Cooleyn.
Clayton Keller oli 33 maalillaan joukkueen tämän kauden paras maalintekijä. Laine toisi taitavaan nippuun kokemusta, kokoa sekä ennen kaikkea viimeistelykykyä. Pelintekijöistä homman ei myöskään luulisi jäävän kiinni. Ja löytyypä organisaatiosta kaksi suomalaista pelikaveriakin Matias Maccellin sekä Juuso Välimäen muodossa.
Utahilla on palkkakatossaan peräti 44 miljoonaa dollaria vapaata tilaa sekä varausvuoroja suomalaisen hankkimiseksi, mikä puoltaisi ”Tesoman tykin” siirtoa uuden alun kynnyksellä olevan organisaation valovoimaiseksi rokkitähdeksi.
”Tuuliseen kaupunkiin” supertähden rinnalle
Chicago Blackhawksissa Laine voitaisiin puolestaan istuttaa suoraan sukupolvitason supertähtenä pidetyn Connor Bedardin syöttötuoliin. Mikä toimisikaan parempana innoittajana motivaatiotaan etsineelle ex-teinitähdelle kuin pelaaminen perinteikkään seuran ykkösketjussa NHL:n tulevaisuuden mahdollisen ykköstähden rinnalla?
Myös Blackhawksilla olisi pelimerkkejä Laineen hankkimiseksi. Seuralla on 32 miljoonaa dollaria vapaata palkkakattotilaa, eikä vakavarainen omistaja taatusti arkaile polttaa dollareita takavuosien menestyksen palauttamiseksi.
Mikäli Blackhawks onnistuisi naaraamaan hyökkäykseensä Laineen sekä vieläpä vapaille markkinoille tähyävän Jake Guentzelin, näyttäisi tämän kauden heittopussijoukkue kertaheitolla monta pykälää uskottavammalta NHL-nipulta.
Valinnanvaraa Laineella – sekä Columbuksen seurajohdolla – riittää. Alkanut kesä tuleekin näyttämään pitkälti askelmerkit suomalaisen NHL-uran jatkolle.
LUE MYÖS:
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- NHL-ykkösvaraus nauttii MM-kisojen tunnelmasta – ylistävää puhetta Mikael Granlundista
- NHL:stä nimekäs vahvistus MM-kisoihin!
- Jatkuuko tähtikaksikon ura Torontossa? Mitch Marnerilta mystinen lausunto
- Floridan suomalaiset tulessa – Toronton nöyryyttävästi kesälomille
- Vau! Miro Heiskasen ratkaisupelin tilastot lyövät ällikällä
- Lähteekö Winnipeg-hyökkääjä MM-kisoihin? ”Selvitämme asiaa”
- Patrik Laineelta iso paljastus – kesäsuunnitelmat uusiksi
- Tunteikas hetki! Mark Scheifele menetti isänsä – murtui kyyneliin – ”Kamala päivä hänelle”
- Dallas nujersi Winnipegin ja eteni jatkoon NHL:ssä – ottelun jälkeen koskettava hetki
- Aftonbladet: Nicklas Bäckström jatkamassa pelaajauraansa – tässä uusi seura
- Edmonton Oilers saamassa jättivahvistuksen
- Maailman paras? Vastustajan valmentaja lataa huiman väitteen Carolina-tähdestä: ”Uskomaton”
- The Athletic: Mitch Marner jättää Toronton
- NHL:stä yllätysvahvistus Leijoniin!
- Aftonbladet: Nicklas Bäckström jatkamassa pelaajauraansa – tässä uusi seura
- Täyslaidallinen – David Pastrnak lyttäsi MM-kisat!
- Patrik Laineelta iso paljastus – kesäsuunnitelmat uusiksi
- Tapparan pistelinko solmi NHL-sopimuksen!
- Dallas nujersi Winnipegin ja eteni jatkoon NHL:ssä – ottelun jälkeen koskettava hetki
- Tunteikas hetki! Mark Scheifele menetti isänsä – murtui kyyneliin – ”Kamala päivä hänelle”