Arizona Coyotesin omistaja päästi sammakon suustaan: ”En pidä mediasta”
NHL-komissaari Gary Bettman piti yhteisen lehdistötilaisuuden Arizona Coyotesista luopuvan Alex Meruelon kanssa. Monen vaikean vuoden jälkeen Coyotes on siirtymässä ensi kaudeksi Salt Lake Cityyn.
Lehdistötilaisuus oli varsin mielenkiintoinen. Useaan otteeseen Bettman keskeytti Meruelon tai hiljensi tämän hienovaraisilla eleillä ja vastasi sitten tämän puolesta itse.
Muutamaan kertaan Meruelo pääsi itse puhumaan. Häneltä kysyttiin muun muassa, miksi hän ei ole esiintynyt julkisesti viimeisen vuoden aikana ollenkaan.
– Koska en pidä mediasta, Meruelo töksäytti.
– Omistan kaksi TV-asemaa Los Angelesissa ja viisi radioasemaa, ja en ole koskaan ollut radiossa tai TV:ssä. Minä välttelen mediaa useastakin syystä.
Bettman tarttui nopeasti puheeseen ja pehmitteli jälleen Meruelon sanoja.
– Antakaas, kun käännän tuota teille hieman. Ajattelen niin, että hän ei tykkää olla julkinen henkilö. Ei niin, että hän ei pitäisi mediasta, koska niin kuin hän itsekin sanoo, hän omistaa medioita. Jotkut ihmiset eivät tykkää olla julkisuudessa. Hän ei olisi ensimmäinen urheiluseuran omistaja, joka tuntee niin, Bettman paikkaili.
Meruelolta kysyttiin myös Arizonan maksamattomista laskuista, ja olivatko ne syynä seuran muuttoon.
– En ole tietoinen maksamattomista laskuista, Meruelo sanoi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toronto Maple Leafs valmis luopumaan pistelingostaan – tässä on syy
- Carolina yritti kolmea jättisiirtoa tällä kaudella – GM yhä uhmakkaana
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla
- Florida Panthersin Niko Mikkola loukkaantui – valmentajalta huolestuttava viesti
- Matias Maccelli kuumassa vireessä – tehoili jälleen
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Utah Mammoth -hyökkääjälle kahden vuoden jatkosopimus – roima palkankorotus
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen
- Suru-uutinen: Kohusopimuksen neuvotellut NHL-agentti menehtyi