Ottawa Senators valmis isoihin muutoksiin – Joonas Korpisalo kokemassa karun kohtalon?
Ottawa Senators on kuluvan NHL-kauden kenties suurin pettymys joukkueen menetettyä jo hyvissä ajoin mahdollisuutensa pudotuspeleihin.
Sisäpiiritoimittaja Frank Seravalli povaa Senatorsin organisaatioon isoja muutoksia tulevana kesänä. Yksi mahdollisista lähtijöistä on täksi kaudeksi seuran ykkösvahdiksi rahakkaalla sopimuksella hankittu ja pahasti tehtävässään epäonnistunut Joonas Korpisalo.
Senatorsin GM Steve Staiosin uskotaan harkitsevan tosissaan viiden vuoden sopimuksen kesällä allekirjoittaneen suomalaisen sopimuksen ulosostamista.
– He tulevat tekemään joitakin merkittäviä muutoksia. Yleisesti emme ole nähneet Senatorsissa juurikaan liikehdintää. Staiosin otettua vastuun hän ei ole tehnyt juurikaan muutoksia joukkueeseen, Seravalli aloittaa.
– Mielestäni Senators on ollut yksi suurimmista pettymyksistä NHL:ssä. On mielenkiintoista nähdä, kuinka aggressiivisesti Staios tulee tekemään muutoksia. Valmentajakysymys on todella kriittinen. He toivat Jacques Martinin sisään, mikä oli yksi heidän suurimmista virheistään. Sillä saralla olemme mielestäni nähneet tarpeeksi, Seravalli pyörittelee ja arvioi seuraavien muutosten koskevan nimenomaan joukkueen avainpelaajia.
Korpisalon sopimuksen ulosostaminen tulisi Senatorsille kalliiksi. Suomalaisvahti allekirjoitti Senatorsin kanssa kesällä viiden vuoden ja 20 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Suomen NHL-lahjakkuus haluaa MM-kisoihin -soittoa ei ole tullut
- NHL:n suomalaisvahdilta huima temppu kovassa paikassa!
- Huippujoukkueet kohtaavat heti – tässä NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari!
- Colorado Avalanche: karu takaisku
- Paljastus Aleksandr Ovetshkinin tulokaskaudesta – ex-valmentaja: ”Sitä oli herkullista katsella”
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!
- Ukko-Pekka Luukkonen liekeissä NHL:ssä: ”Hän oli ilmiömäinen”
- ESPN: Tästä syystä Patrick Roy sai potkut
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Jymypommi: NHL-legenda sai kenkää!
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta