Kasperi Kapasen pisteetön putki päättyi kovaan tehoiltaan: ”Kerrankin kävi tuuri”
St. Louis Blues otti viime yönä 5-1 yllätysvoiton Boston Bruinsista. Yksi Bluesin suurimmista sankareista oli tehot 1+2 mättänyt Kasperi Kapanen.
Kapanen iski maalinsa ensimmäisen erän puolivälissä. Kiekko pomppasi hänelle onnekkaasti parhaaseen maalintekosektoriin aloituspisteiden väliin, ja Kapanen viimeisteli tilanteen napakalla rannevedolla.
Ottelun jälkeen Kapanen paljasti, mitä hän ajatteli, kun kiekko pomppasi hänelle erikoisesti.
– Ajattelin, että viimeinkin. Kerrankin kävi tuuri ja olin onnellinen, että se meni sisään. Kiekko pomppasi laidoista ja tuomarin luistimesta. Tänään meni sisään ja hyvä niin, Kapanen kommentoi.
– Tänä vuonna kiekko ei ole välttämättä pomppinut niin kuin olisin halunnut. Joten tuntuu todella hyvältä, että saa tällaisen pelin.
Vahvalla tehoillallaan Kapanen päätti kolmen ottelun pisteettömän putkensa. Vuosi 2024 on ollut suomalaiselle todella vaikea, sillä ennen viime yön tehoja hän oli kerännyt alkuvuoden aikana vain kolme syöttöpistettä. Kauden 57 ottelussa Kapanen on iskenyt tehot 5+14=19.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL:stä rysähti iso uutinen – pitkäaikainen johtohahmo lähtee
- Yllättävä ulostulo: Montreal-pomo puhuu Patrik Laineesta ensimmäistä kertaa
- Kevin Lankinen ja Ville Husso ehdolla NHL-palkinnon saajaksi
- MTV Urheilu: HPK:n tähtimaalivahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Brady Tkachuk siirtohuhujen keskellä – ”Vakavasti otettavia keskusteluja”
- Patrick Kanen hölmöily maksoi playoff-paikan? ”Kamalin tunne urallani”
- IS: Suomen NHL-lahjakkuus haluaa MM-kisoihin -soittoa ei ole tullut
- NHL:n suomalaisvahdilta huima temppu kovassa paikassa!
- Huippujoukkueet kohtaavat heti – tässä NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari!
- Colorado Avalanche: karu takaisku
- Huippujoukkueet kohtaavat heti – tässä NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari!
- Colorado Avalanche: karu takaisku
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Patrick Kanen hölmöily maksoi playoff-paikan? ”Kamalin tunne urallani”
- Brady Tkachuk siirtohuhujen keskellä – ”Vakavasti otettavia keskusteluja”
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- IS: Suomen NHL-lahjakkuus haluaa MM-kisoihin -soittoa ei ole tullut
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!