Suomalaista NHL-lupausta epäillään raiskauksesta
Calgary Flamesiin kesällä 2022 toisella kierroksella varattua Tapparan hyökkääjää Topi Rönniä epäillään raiskauksesta. Epäilty rikos tapahtui yli kaksi vuotta sitten.
19-vuotias Rönni kertoi rikosepäilystä itse Tapparalle. NHL-lupaus jää toistaiseksi sivuun joukkueen toiminnasta.
– Olen saanut tänään haltuuni asiaan liittyvän haastehakemuksen. Viimeiset reilut kaksi vuotta ovat olleet raskaita odottaessa asian etenemistä. Luotan siihen, että asiaan liittyvä tapahtumien kulku tulee selvitetyksi oikeudenkäynnin yhteydessä. Olen toistaiseksi poissa joukkueen toiminnasta ja keskityn asian käsittelyyn, Rönni sanoi Tapparan tiedotteessa.
Helsingin käräjäoikeus ei ole vielä määritellyt käsittelypäivää tapaukseen, jonka asiakirjat on määrätty pidettäväksi salassa. Rönni oli väitetyn teon aikaan vielä alaikäinen.
– Suhtaudumme rikosepäilyyn vakavasti, mutta odotamme oikeuskäsittelyä ja arvioimme pelaajan asemaa sen jälkeen. Tässä on kyse myös työoikeudesta, Tamhockey Oy:n toimitusjohtaja Mika Aro kertoo tiedotteessa.
Rönni on pelannut tällä kaudella Tapparassa 12 Liiga-ottelua kirjaten niissä tehot 1+1.
Suomen nuorimaajoukkueissa esiintynyt hyökkääjä on ollut Calgary Flamesin nuorten pelaajien kehitysleirillä kahtena viime kesänä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jouluvisa: kuinka monta NHL-legendaa muistat?
- Onko tässä NHL-kauden erikoisin ulosajo? ”Tuomarit ovat suurimmat tähdet täällä”
- Podcast: Jesse Puljujärvi muisteli huippukauttaan – tästä syystä yhteispeli McDavidin kanssa toimi
- ESPN: Marc-Andre Fleury valmis palaamaan NHL:ään – mestarisuosikki virittelee siirtojytkyä?
- TSN: Marc-Andre Fleurystä jysähti iso paljastus!
- Huhu Buffalosta: Jarmo Kekäläinen palkkaamassa suomalaisen luottomiehen
- Carolina kaupitteli Jesperi Kotkaniemeä toiselle NHL-seuralle – pakit tuli: ”Tarjous oli pöydällä”
- Toronto Maple Leafs: valmentajapotkut
- Mikael Granlund huimassa vireessä – maaliputki sai jatkoa
- Seattle Kraken: surkea uutinen
- Väite: Minnesota valmistelee toista jättihankintaa – tarjous maalitykistä pöydällä!
- Carolina kaupitteli Jesperi Kotkaniemeä toiselle NHL-seuralle – pakit tuli: ”Tarjous oli pöydällä”
- New Jersey Devils kaupittelee Dougie Hamiltonia – torppasi treidit kahteen NHL-seuraan
- The Athletic: Ryan O’Reillyn siirtokuvioista uutta tietoa
- New Jersey Devils: jättiuutinen
- Eläkkeeltä palannut yli tuhannen NHL-ottelun veteraani loukkaantui heti – sivussa pitkään
- Edmontonille tipahti karu uutinen!
- Huhu Buffalosta: Jarmo Kekäläinen palkkaamassa suomalaisen luottomiehen
- NY Rangersille ja Chicagolle surkeita uutisia: tähtihyökkääjät pitkään sivussa
- Carolina Hurricanesille karuja uutisia – tähtikaksikko pitkään sivussa