Patrik Laine latasi karua tekstiä pelaamisestaan

Patrik Laine ei ole tyytyväinen otteisiinsa keskushyökkääjän pelipaikalla.
Viime keväänä ensimmäistä kertaa urallaan sentterin tontilla kokeiltu Laine on pelannut tällä kaudella kaikissa kolmessa NHL-ottelussa keskikaistalla. 25-vuotiaan tamperelaisen tehot ovat näissä peleissä 1+1.
– Aika kamalaa, Laine latasi esityksistään NHL-toimittaja Jeff Svobodalle.
– En osuisi tolppien väliin, vaikka elämäni riippuisi siitä. En ole edistänyt peliä, enkä voita aloituksiakaan. En oikeastaan pysty tekemään mitään tällä hetkellä, suomalaistykki jatkoi korutonta puheenvuoroaan.
Laine on pelannut viime peleissä superlupaus Adam Fantillin ja Alexandre Texierin keskellä. Heikoista esityksistä huolimatta Laine on jatkamassa ainakin torstain harjoitusten perusteella myös seuraavassa ottelussa keskushyökkääjänä.
– Jatkan työntekoa ja rakentamista. Yritän korjata kaiken ja palata tasolle, jolla minun kuuluisi olla, Laine sanoo.
Laine hyppää NHL-kaukaloon seuraavan kerran Suomen aikaan lauantaina vastaisena yönä, kun Blue Jackets kohtaa Calgary Flamesin.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Toronto-tähti lonkkaleikkaukseen – kausi ohi!
- Ottawa Senators pestasi valmentajalegendan
- Los Angeles Kings hirmuisessa vireessä – jatkoi mykistävää saldoaan
- Patrik Laine tipahti taas ulos Columbuksen kokoonpanosta – tässä syy
- Ilja Kovaltshuk, 40, jatkaa kiekkouraansa – seurapomolla kovat odotukset
- Hughesin kiekkoveljekset uskomattomaan saavutukseen NHL:ssä
- Mikael Granlundille ei löydy pysäyttäjää! Auttoi San Josen huikeaan voittoon
- Edmonton Oilers jysäyttämässä treidin – Kärkivarauksella lupa neuvotella siirrosta
- Calgary Flames sai surkeita uutisia – ykkösvahti sivuun tositoimista
- Jymypaukku! Ilja Kovaltshuk, 40, tekee paluun kaukaloihin
- The Athletic: Carolina hankkii suomalaisen NHL-pelaajan vaihtokaupassa
- Kiekkoraamattu tiputti herkullisen spekulaation Patrik Laineesta
- Columbuksen tähtipelaajat ottivat yhteen harjoituksissa
- Jesse Puljujärven tähtäin NHL:ssä – Ismo Lehkoselta eriävä mielipide: ”Itse toivoisin, että…”
- Patrick Kanen ketju selvillä – tässä vitjassa supertähti debytoi Detroit-paidassa
- Onko tässä NHL:n siirtomarkkinoiden kuumin nimi? ”Monet seurat tulevat…”
- Washington Capitals teki rajun ratkaisun 8 miljoonan dollarin tähtensä suhteen!
- Pillit pussiin? Buffalo Sabresille karmea takaisku
- MTV: Jääkiekkoliitto päätti: Suomalainen NHL-lupaus jätetään ulos nuorten MM-kisoista
- Toronto Maple Leafsin leiristä kantautui surkeita uutisia – jättipalkkaisen tähden kausi ohi?