Tuukka Rask paljastaa: Tähän NHL-seuraan luuli tulevansa varatuksi – ”Ilmassa oli huhu, että he varaisivat minut”
NHL:n suurimpiin suomalaisiin maalivahtilegendoihin lukeutuva Tuukka Rask paljastaa suositussa Spittin’ Chiclets -podcastissa seuran, johon savonlinnalaislähtöinen torjuja luuli tulevansa varatuksi kesän 2005 NHL Draftissa.
Ikäluokkansa kärkilupauksen mukaan oli olemassa täysi mahdollisuus sille, että miehen NHL-ura olisi alkanut Kanadan puolelta, muttei kuitenkaan maalivahdin lopulta varanneessa Toronto Maple Leafsissä. Ura NHL:ssä ei lopulta kulkenut myöskään Leafsin kautta, sillä seura kauppasi suomalaisen eteenpäin ja Boston Bruinsiin vielä ennen Raskin ensimmäistä NHL-peliä.
– Ilmassa oli huhu, jonka mukaan Ottawa varaisi minut. He olivat kaikista joukkueista eniten yhteydessä minuun. He varasivat 9. vuorolla, mutta valinta ei kohdistunut minuun. Tämän jälkeen vuorot vierivät, eikä minulla ollut mitään aavistusta, kuka nappaisi minut.
– Toivoin vain, että ykköskierroksen varaus tulisi ja lopulta Toronto valitsi minut, Rask muistelee varaustilaisuutta, jossa tuli lopulta valituksi 1. kierroksen 21. vuorolla.
Matka jatkui lopulta Bruinsiin, josta Rask sai tiedon agentiltaan keskellä juhannusyötä.
– Olin juonut 25 kaljaa, joten se ei haitannut minua. En ollut koskaan edes käynyt Torontossa. En tiennyt lainkaan, millainen organisaatio Maple Leafs olisi. Toisaalta en tiennyt myöskään, millainen Bruins olisi, Rask paljastaa.
Nykyisin 36-vuotias suomalainen vietti lopulta Bruinsissa 15 kautta ja pelasi 564 runkosarjapeliä sekä 104 pudotuspelikamppailua nousten seuralegendan asemaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Suru-uutinen: Kohusopimuksen neuvotellut NHL-agentti menehtyi
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Mikko Rantasesta huippu-uutinen!
- Suomalaisvahdit huippuiskussa – Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli!
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Arttu Hyry: ällistyttävä video leviää!
- Podcast: Teemu Selänteeltä paljastus – oli lähellä yllätyssiirtoa NHL:ssä
- Jarmo Kekäläisellä isot odotukset Buffalo Sabresin pudotuspelikeväälle – vain mestaruus kelpaa
- Leon Draisaitl: surkea uutinen – edessä pitkä sairausloma