Potkut saanut Filip Zadina haukkuu Detroit Red Wingsin: ”Vaikeaa, kun joukkueella ei ole…”
Detroit Red Wingsistä potkut saanut ja San Jose Sharksin kanssa yksivuotisen ja 1,1 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen solminut Filip Zadina, 23, lataa HockeySverige-sivustolle kovaa tekstiä vanhan seuransa suuntaan.
Entinen 1. kierroksen 6. varaus ei mielestään koskaan saanut todellista tilaisuutta heikossa Red Wingsissä.
– Tulokaspelaajalle on vaikeaa tulla uudelleenrakennuksen keskellä olevaan joukkueeseen, jolla ei ole vahvaa ydinryhmää niin kuin muilla seuroilla oli, Zadina muistelee syksyä 2018.
– Olin iloinen ja onnekas päästessäni NHL:ään niin nuorena, sillä monessa muussa joukkueessa se ei olisi ollut mahdollista. Yritin kyllä parhaani, mutta jos et ole McDavid tai Matthews, sinun on vaikea tehdä todellista vaikutusta tuossa ympäristössä, Zadina lataa.
Tshekkitaituri sanoo hakevansa Sharksista ennen kaikkea vastuullista roolia ison tilipussin sijaan.
– Jos olisin 31-vuotias, ajattelisin ehkä eri tavalla. Nyt olen 23 ja mielestäni minulle on parasta päästä pelaamaan isoja minuutteja pienemmällä palkalla sen sijaan, että minua heiteltäisiin välillä ulos kokoonpanosta.
– Joskus sinun on tehtävä uhrauksia. Olen yhä nuori ja uskon pystyväni tekemään rahaa myös myöhemmällä iällä, Zadina arvioi.
Sharksissa Zadinalle luulisi olevan tarjolla vastuuta, sillä joukkueen hyökkäysmateriaali on yksi koko NHL:n heikoimmista.
LUE MYÖS:
- Florida kiinnitti uuden suomalaishyökkääjän!
- Koko kausi ruotsalaiskopparin varassa – Ottawan Linus Ullmark ratkaisee seuran menestyksen
- Nikita Kutsherov vaatii jättisopimusta – järisyttävä palkkapyyntö
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Buffalo Sabresin uusi tuleminen alkoi – Jarmo Kekäläisen tehtävä tärkeä päätös
- Petteri Lindbohm näki läheltä Floridan nousun NHL-eliittiin – yksi asia vakuutti heti
- Boston Bruinsilla yksi karu heikkous – tämä kaataa pudotuspelihaaveet
- Connor Hellebuyck oli lähellä jättitreidiä – kahdesti!
- Toinen NHL-tykki ohitti Patrik Laineen jonossa – ”Tarjoaa hieman enemmän kuin Laine”
- Columbus-kaksikko saapui rapakunnossa harjoitusleirille – päävalmentajan mitta täyttyi: ”Ryhdymme toimiin”
- Toinen NHL-tykki ohitti Patrik Laineen jonossa – ”Tarjoaa hieman enemmän kuin Laine”
- Dallas-pomo teki paljastuksen Joel Kivirannasta: ”Itse asiassa hän on”
- Vegasissa ihaillaan suomalaislupausta – suora kuitti Tapparan suuntaan: ”En ymmärrä”
- Luoko Florida uuden Legion of Doom -ketjun? Paul Mauricelta hulvaton paljastus
- Porttikielto – Aleksandr Ovetshkinilta lyötiin raja kiinni!
- Connor McDavidille kävi karusti – raju video leviää
- Maajoukkuetykki jättää NHL:n – uusi osoite selvillä
- Anaheim pamautti yllätyssopimuksen – kahden NHL-maalin miehelle yhdeksän miljoonaa dollaria
- Connor Hellebuyck oli lähellä jättitreidiä – kahdesti!