IIHF langetti rangaistukset Venäjän armeijaan kaapatulle Ivan Fedotoville ja hänen KHL-seuralleen
Philadelphia Flyers teki vuosi sitten kesällä kaksivuotisen sopimuksen maalivahti Ivan Fedotovin kanssa. Sopimuksen vuosipalkka oli 1,1 miljoonaa dollaria.
Fedotov ei kuitenkaan kyennyt siirtymään Flyersiin. Hänet pidätettiin Venäjällä asepalveluksen välttelystä ja kuljetettiin Jäämerelle vuodeksi asepalvelusta suorittamaan.
Heinäkuussa Venäjän armeijan seura Moskovan TsSKA kertoi tehneensä Fedotovin kanssa uuden sopimuksen, vaikka sopimusta Flyersin kanssa on vielä vuosi jäljellä. IIHF on määrännyt tästä sopimusrikkomuksesta rangaistukset sekä Fedotoville että TsSKAlle.
Fedotov on pannassa syyskuun alusta joulukuun loppuun saakka. TsSKA ei puolestaan saa vuoteen tehdä sopimuksia ulkomaalaisten pelaajien kanssa.
Fedotovin rankaiseminen oli kyseenalainen päätös, koska ei ole varmuutta siitä, kuinka vapaaehtoisesti hän ylipäätään solmi uuden sopimuksen TsSKAn kanssa. Jäämerellä asepalveluksen suorittaminenkaan ei ollut venäläisvahdille mieluisa kokemus.
– Miltäkö minusta on tuntunut kuluneen vuoden aikana? Mitä voi tuntea jääkiekkoa pelaava mies, joka joutuikin marssimaan? Ei yhtään mitään. Laskin päiviä yksi kerrallaan – ilman tunteita. Odotin ja toivoin, että se loppuu enemmin tai myöhemmin. Sieltä voi joko lähteä pää pystyssä tai romahtaa sinne, Fedotov sanoi Championatille.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Elliotte Friedmanilta iso paljastus Minnesotan ja Quinn Hughesin sopimusneuvotteluista
- Anton Lundellilta paljastus Brad Marchandista – yksi asia nousi yli muiden: ”Iso apu mulle”
- Jarmo Kekäläinen kiinnitti taituripuolustajan – verrataan Lane Hutsoniin
- Vancouver Canucks -tähti: 75 miljoonan dollarin jättisopimus
- Jättipaljastus NHL:n laajentumisesta!
- Ottawa Senators etsii uutta kapteenia – Brad Marchandilta tyly reaktio
- Nashvillen pistetykki kaupattiin – puhuu nyt suoraan: ”Melkoinen shokki”
- Urheilucast: Patrik Laineesta tipahti pysäyttävä väite
- Jonathan Huberdeaun tilanteesta ikävä tieto: ”Hieman takapakkia”
- Veteraanivahti oli lähes kaksi vuotta sivussa NHL:stä – tekee nyt paluun: ”Melkein ihme”
- Dallas Stars saamassa kovan vahvistuksen – NHL-tähti palaamassa lähes vuoden tauolta
- Ottawa Senators etsii uutta kapteenia – Brad Marchandilta tyly reaktio
- Urheilucast: Tapparalle karvas takaisku – NHL-pomo teki poikkeuksellisen tempun Benjamin Rautiaisen takia
- Veteraanivahti oli lähes kaksi vuotta sivussa NHL:stä – tekee nyt paluun: ”Melkein ihme”
- NHL:ssä erikoinen tilanne – tehopuolustaja ei löydä seuraa: ”Mysteerimies”
- Urheilucast: Patrik Laineesta tipahti pysäyttävä väite
- Jarmo Kekäläinen kiinnitti taituripuolustajan – verrataan Lane Hutsoniin
- Buffalo jahtaa Connor Hellebuyckia – tähtivahdin hinta voi olla kova: maalitykki lihoiksi?
- Vancouver Canucks -tähti: 75 miljoonan dollarin jättisopimus
- Jättipaljastus NHL:n laajentumisesta!