Veteraanivahti oli lähes kaksi vuotta sivussa NHL:stä – tekee nyt paluun: ”Melkein ihme”
Kokenut New York Islandersin venäläismaalivahti Semjon Varlamov, 38, on pelannut viimeksi NHL-ottelun marraskuussa 2024. Miehelle tehtiin kaksi polvileikkausta, minkä vuoksi hän on ollut pitkän pätkän sivussa.
Viime kauden huhtikuussa Varlamov pääsi pitkästä aikaa pelaamaan, kun mies torjui kaksi ottelua AHL:ssä Bridgeport Islandersissa. Varlamov voitti molemmat ottelut.
Nyt Varlamov on terve ja aikoo osallistua Islandersin harjoitusleirille. Asian vahvistaa seuran GM Mathieu Darche.
– Itse asiassa hän voi loistavasti. Se on melkein ihme. Toisaalta hän on tehnyt todella paljon töitä. Hän on ollut täällä ainakin kuukauden ja käynyt jäällä 4-5 kertaa viikossa. Hänellä ei ole lääkkeitä, kipuja tai mitään sellaista, Darche kuvailee NHL:n verkkosivujen mukaan.
– Hän tulee osallistumaan täysipainoisesti leirille ja pelaamaan harjoitusotteluita. Toivomme hänen olevan valmis pelaamaan paljon pelejä tänä vuonna, Darche sanoo.
Alkavalla kaudella Islandersin maalivahtiosastolta löytyvät myös joukkueen pitkäaikainen tähtivahti Ilja Sorokin sekä kesällä seuraan hankittu tshekkivahti Vitek Vanecek.
Varlamov on edustanut NHL-urallaan Islandersin lisäksi Colorado Avalanchea ja Washington Capitalsia pelaten yhteensä 621 runkosarjaottelua ja 65 pudotuspeliä. Varlamovin 2,75 miljoonan dollarin kausitulot takaava sopimus kattaa vielä alkavan kauden.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Urheilucast: Patrik Laineesta tipahti pysäyttävä väite
- Jonathan Huberdeaun tilanteesta ikävä tieto: ”Hieman takapakkia”
- Veteraanivahti oli lähes kaksi vuotta sivussa NHL:stä – tekee nyt paluun: ”Melkein ihme”
- Urheilucast: Tapparalle karvas takaisku – NHL-pomo teki poikkeuksellisen tempun Benjamin Rautiaisen takia
- Buffalo jahtaa Connor Hellebuyckia – tähtivahdin hinta voi olla kova: maalitykki lihoiksi?
- NHL:ssä erikoinen tilanne – tehopuolustaja ei löydä seuraa: ”Mysteerimies”
- Dallas Stars saamassa kovan vahvistuksen – NHL-tähti palaamassa lähes vuoden tauolta
- Patrik Laine: nyt paljastui yllättävä käänne
- St. Louis Blues lähetti vahvan viestin – tähtipelaaja valittiin uudeksi kapteeniksi
- Slovakkiseuralta kova kaappaus – entinen NHL-tehomies haaviin
- Mikko Koivun ajan Minnesotasta tyly väite – ex-pelaaja: ”Hauskuus oli tipotiessään”
- Nyt jysähti NHL:ssä – Nashville myi pistelinkonsa!
- Patrik Laine: nyt paljastui yllättävä käänne
- Dallas Stars saamassa kovan vahvistuksen – NHL-tähti palaamassa lähes vuoden tauolta
- Eeli Tolvanen: uusi NHL-seura!
- NHL:ssä erikoinen tilanne – tehopuolustaja ei löydä seuraa: ”Mysteerimies”
- Anaheim-tähti ylistää Mikael Granlundia – yksi ominaisuus ylitse muiden: ”Uskomaton”
- Järkyttävä tieto NHL-lupauksesta – ”Ei mahdollisuuksia toipua”
- Buffalo jahtaa Connor Hellebuyckia – tähtivahdin hinta voi olla kova: maalitykki lihoiksi?
- St. Louis Blues lähetti vahvan viestin – tähtipelaaja valittiin uudeksi kapteeniksi