Lähde: Boston Bruins löysi jo korvaajan Patrice Bergeronille – tämä kaksikko seuran kiikarissa
Boston Bruinsin seuralegenda Patrice Bergeron ilmoitti tiistaina uransa päättymisestä, mikä aloitti välittömästi spekulaatiot siitä, kuka toimii Bruinsin ykkössentterinä alkavalla NHL-kaudella.
Tällä hetkellä myös David Krejcin lopettaminen vaikuttaa todennäköseiltä, minkä myötä kolmosssentteri Pavel Zacha olisi ilman täsmävahvistuksia Bruinsin tämän hetkinen ykkössentteri.
Winnipeg Jetsin sisäpiiritoimittaja Scott Billeckin mukaan Mark Scheifele on ollut pitkään Bruinsin papereissa ykkösvaihtoehto Bergeronin mahdollisen lopettamisen varalle. Nyt Bruinsin ensisijainen kiinnostuksen kohde on toimittajan mukaan kuitenkin siirtynyt toisen kanadalaisseuran suuntaan.
– Blake Wheelerin rinnalla pitkään pelanneesta Scheifelesta luopuminen on pitkään ollut potentiaalinen vaihtoehto Jetsille, tosin nyt näyttää siltä, että asia (Scheifelen Bruins-siirto) saa odottaa. Saattaa olla, että Bruins on jälleen mukana kuvioissa jossain vaiheessa, mutta tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että he ovat keskittäneet huomionsa siihen, mitä Elias Lindholmin ja Calgaryn välillä tapahtuu, Billeck väittää.
Lindholm, 28, sekä Scheifele, 30, ovat parhaassa peli-iässään olevia senttereitä ja kummastakin olisi Bruinsille pitkäaikaista hyötyä. Ruotsalaishyökkääjä Lindholm on jo ilmoittanut Flamesille, ettei mies aio jatkaa seurassa enää ensi kesänä päättyvän sopimuksensa umpeutuessa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kekäläisen Buffalo Sabres hurjassa liidossa – nappasi taas ison päänahan!
- Mikko Rantasen tilanne synkkeni – edessä pidempi huili? ”Friikki loukkaantuminen”
- Tähtihyökkääjän kausi ohi – Dallasille paha takaisku
- NY Rangers hankki hyökkääjän Seattle Krakenista
- Iso käänne: Patrik Laineen osoite vaihtumassa
- Erik Haula siirtohuhujen keskellä – jatkuuko ura mestarisuosikin riveissä?
- NHL:stä surkeita suomalaisuutisia – kaksi Leijonien olympiapelaajaa loukkaantui
- Aleksander Barkov: uutta tietoa!
- The Athletic: Steven Stamkosista iso tieto – näihin seuroihin hän suostuu siirtymään
- Sebastian Aho nousi ratkaisijaksi – laukoi komean voitto-osuman
- Huippu-uutinen! Dallas Stars kutsui suomalaishyökkääjän NHL:ään
- DailyFaceoff: Olympialaisilla karu vaikutus Eeli Tolvasen tulevaisuuteen NHL:ssä
- Erik Haula siirtohuhujen keskellä – jatkuuko ura mestarisuosikin riveissä?
- Iso käänne: Patrik Laineen osoite vaihtumassa
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja sai lähtöpassit NHL:ssä
- Aleksander Barkov: uutta tietoa!
- Mitä ihmettä? Patrik Laineelle kävi nolo kohtalo
- Vancouver Canucks veti 1100 NHL-pelin veteraanin ulos kokoonpanosta – treidi lähellä
- Sidney Crosbyn sairausloman pituus selvillä
- The Athletic: Steven Stamkosista iso tieto – näihin seuroihin hän suostuu siirtymään