NHL-vahvistuksia Leijoniin? Jukka Jalonen ja Jere Lehtinen kertoivat, miten NHL-reissu meni
TAMPERE. Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen ja GM Jere Lehtinen kertoivat viikonloppuna medialle Pohjois-Amerikan matkastaan.
Kaksikko kävi seuraamassa ja tapaamassa rapakon takana useita suomalaisia NHL-pelaajia.
– Nähtiin NHL:ssä viisi ottelua ja kymmenen joukkuetta, joista kaikissa pelasi suomalaisia. Tosi hyvä kattaus. Näimme yhteensä 25 pelaajaa. Osa oli loukkaantuneena, mutta tapasimme heidätkin.
– Ottelut olivat Dallas-Arizona, Florida-Nashville, Columbus-Seattle, Philadelphia-Detroit ja Montreal-Carolina, Lehtinen kertoi.
Leijonien GM:n mukaan pelaajat vaikuttivat kiinnostuneilta Leijonia ja MM-kotikisoja kohtaan. Toki pudotuspeleihin etenevillä suomalaisilla kaikki ajatukset ovat Stanley Cup -taistelussa.
– Osa siellä taistelee pudotuspelipaikoista ja osa ei. Kiinnostusta meitä ja kotikisoja kohtaan löytyy ja halukkuutta on tulla. Mutta siihen ei ole vielä tarvetta mennä syvällisemmin, koska pelejä on paljon jäljellä ja mitä tahansa voi tapahtua. Mutta jos terveystilanne on hyvä, niin halukkuutta on kyllä.
Myös Jalosen näkemykset reissun annista olivat samanlaisia.
– Kaikesta aistii, että pelaajat ovat Leijonista kiinnostuneita. Mutta tässä vaiheessa heille on tärkeintä, että miten he siellä pelaavat, ja miten oma joukkue pärjää. Mutta, jos joukkue ei pärjää, niin seuraava vaihtoehto voi olla Leijonat. Sellaista olemme aistineet. Mutta esimerkkinä Carolinalla on kaikki fokus Stanley Cupin voitossa, eikä meissä, niin kuin sen pitääkin olla, Jalonen kommentoi.
LUE MYÖS: Jukka Jalonen paljasti Ylelle: Leijonat on saamassa MM-kisoihin hurjan vahvistuksen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Mikko Rantasesta huippu-uutinen!
- Suomalaisvahdit huippuiskussa – Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen – edessä pitkä sairausloma
- Podcast: Teemu Selänteeltä paljastus – oli lähellä yllätyssiirtoa NHL:ssä
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Jarmo Kekäläisellä isot odotukset Buffalo Sabresin pudotuspelikeväälle – vain mestaruus kelpaa
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Toronton kauppaama hyökkääjä takoo hurjaa tulosta Seattlesta – paljasti nyt syyn lähdölleen
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- Semjon Varlamov yli vuoden sivussa – Patrick Roy paljasti karun syyn
- Karu takaisku – Leon Draisaitl loukkaantui
- Arttu Hyry: ällistyttävä video leviää!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Jarmo Kekäläisellä isot odotukset Buffalo Sabresin pudotuspelikeväälle – vain mestaruus kelpaa