NHL:n tyylikkäin pelaaja? Patrik Laine törsää rahojaan vaatteisiin – ”Ollakseni rehellinen…”
Patrik Laine on noussut viime kausien aikana otsikoihin myös vaatetyylinsä takia. Suomalainen avasi Columbus Monthlyn haastattelussa, että miten hän innostui pukeutumisesta.
Tamperelaislähtöisen pelaajan mukaan harrastus alkoi pari vuotta sitten jopa hieman yllättäen, sillä hän ei ollut aiemmin kiinnostunut siitä, mitä hän pukee yllensä.
– Olin aina se ”verryttelypukutyyppi”. Luulen, että se alkoi hiljattain parin viime vuoden aikana. Ollakseni rehellinen, en ollut ennen sitä kovinkaan innostunut pukeutumisesta. Kyse oli enemmänkin mukavuudesta. Päätin kokeilla uusia juttuja, värikkäämpiä pukuja. Jotenkin pidin siitä, kertoo Laine, joka on valittu jo kertaalleen NHL:n tyylikkäimmäksi pukeutujaksi.
Suomalaistähden mukaan hän ei ole kuitenkaan merkkiuskollista tyyppiä, vaan hän ostaa vaatteita ja asusteita, jotka miellyttävät hänen silmäänsä.
– Selailen nettiä ja jos pidän jostain, ostan sen. Merkillä ei ole väliä. Jos minulla on jonkinlainen puku, niin etsin asusteita, paitoja tai kenkiä, jotka saattavat sopia sen kanssa, Laine sanoo.
Shoppailuharrastukseen Laineella on varaa. Suomalainen tienaa tästä kaudesta 7,5 miljoonaa dollaria ja ensi kaudella palkka on jo 9,1 miljoonaa dollaria.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Utah Mammoth -hyökkääjälle kahden vuoden jatkosopimus – roima palkankorotus
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- Juuse Saros: surkea uutinen!
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon



