IS: NHL-legenda Esa Tikkanen sai syytteen törkeästä veropetoksesta

NHL:n viisinkertaista Stanley Cup -voittajaa Esa Tikkasta, 58, syytetään törkeästä veropetoksesta. Asiasta kertoo Ilta-Sanomat.
Tikkanen joutuu vastaamaan rikosyytteeseen Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Rikoslain mukaan törkeästä veronpetoksesta minimirangaistus on neljä kuukautta ja maksimirangaistus neljä vuotta vankeutta.
Ilta-Sanomien mukaan epäilty rikos tapahtui Espoossa 7.5.2015–26.9.2019 välisenä aikana. Tapauksen käsittelypäivä ei ole vielä tiedossa.
– Kysymys on ulkomailta tulleiden rahojen verotuskohtelusta, Tikkanen kertoi aiemmin IS:lle.
Mies itse kiistää rikoksen.
– En ole syyllistynyt mihinkään rikokseen vaan kyseessä on verottajan kanssa eriävä näkemys, Tikkanen sanoi.
Tikkasen omaisuutta määrättiin esitutkinnan ajaksi vakuustakavarikkoon 168 000 euron edestä. Määräys kumottiin myöhemmin.
Tikkanen on yksi Suomen jääkiekkohistorian tunnetuimmista pelaajista. NHL-kaukaloiden todellisena hämmentäjänä tunnettu hyökkääjä on voittanut viiden Stanley Cupin lisäksi MM- ja olympiapronssia.
Tikkanen pelasi NHL:ssä vuosina 1985-99 seitsemän eri joukkueen riveissä. Edmonton Oilersin seuralegenda teki 877 NHL:n runkosarjaottelussa tehot 244+385=630 ja pudotuspeleissä 186 ottelussa tehot 71+61=132.
Tikkanen pelasi urallaan myös Liigassa HIFK:n ja Jokereiden väreissä.
Peliuransa jälkeen Tikkanen on ollut mukana erinäisissä projekteissa. Hän on työskennellyt muun muassa vedonlyöntiyhtiö Unibetin asiantuntijana.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- NHL-maalitykki vapaille markkinoille
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa