Mikä ilotulitus! Patrick Kane laittoi pystyyn hurjan show’n – latasi tehoillan jälkeen suoran kommentin treidihuhuihin
Patrick Kane antoi upean näytteen nykykunnostaan miehen palveluksista kiinnostuneille seuroille ja latoi taululle hattutempun vain 20 minuutissa johdattaen samalla Chicago Blackhawksin 5-3-voittoon Toronto Maple Leafsistä maanantain vastaisena yönä.
Kane aloitti maalinteon avauserän puolivälissä. Miehen illan kolmas maali oli valmiina toisen erän puolivälissä. 34-vuotias taituri syötti vielä joukkueensa viimeisen osuman.
Kanea on viety siirtohuhuissa myös Toronton suuntaan, joten onnistuminen juuri Leafsiä vastaan ainakin todisti Kyle Dubasille Kanen olevan yhä käyttökelpoinen tehomies NHL:n pudotuspelejä ajatellen. Tähtilaituri itse toppuutteli siirtohuhuja ottelun jälkeen.
– En tiedä onko siitä (siirrosta Torontoon) ollut juurikaan puhetta yhtenä vaihtoehdoista. Ilmassa on paljon erilaisia uutisia, eivätkä kaikki pidä paikkaansa. Teidän on oltava tarkkoja sen suhteen, mitä uskotte, Kane tylytti mediaa pelin tauottua.
– En tiedä vielä (tuleeko siirtoa). Jos tietäisin, olisin todennäköisesti jo tehnyt päätökseni, Kane viittaa sopimukseensa kirjattuun siirtopykälään.
Kane on nyt iskenyt kauden 52 ottelussa tehot 14+27=41.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toronto Maple Leafs valmis luopumaan pistelingostaan – tässä on syy
- Carolina yritti kolmea jättisiirtoa tällä kaudella – GM yhä uhmakkaana
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla
- Florida Panthersin Niko Mikkola loukkaantui – valmentajalta huolestuttava viesti
- Matias Maccelli kuumassa vireessä – tehoili jälleen
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Utah Mammoth -hyökkääjälle kahden vuoden jatkosopimus – roima palkankorotus
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi