Jesse Puljujärvi suorasanaisessa haastattelussa – lataa Ylelle rehellisen kommentin: ”Ehkä minulla ei vain riitä”
Edmonton Oilersin Jesse Puljujärvi ottaa Ylen tuoreessa haastattelussa harvinaisen suorasanaisesti kantaa vaisuun alkukauteensa.
Puljujärven tehot ovat kadonneet kuluvalla kaudella täysin. Raamikas suomalainen on iskenyt 27 ottelussa vain yhden maalin. Miehen rooli on tällä hetkellä kateissa.
– Minä nyt haen sitä, millainen pelaaja loppujen lopuksi olisin, kun en tunnu sopivan täällä oikein mihinkään, ”Pulju” aloittaa.
Rooli maailman parhaana pelaajana pidetyn Connor McDavidin rinnalla ei ole tuottanut tulosta, vaikka Oilersin kärkivarausta on ajettu sisään rooliin todella kärsivällisesti.
– Hänen vierellään sitä tulosta pitäisi tulla. Olen minä sitä paljon miettinyt, miksi tehoja ei nyt tule. Aiemmin tuli ja nyt kuitenkin olen vanhempi, kokeneempi ja varmasti parempi pelaaja kuin silloin. Moni on saanut siinä pelata, mutta ehkä minulla ei sitten vain riitä siihen rooliin.
– Totta kai minä siihen ratkaisijan rooliin edelleen haluan. Sellainen pelaaja haluan olla, mutta nyt näyttää siltä, ettei minusta ole siihen rooliin NHL:ssä. Ehkä sitten jossakin toisessa sarjassa on, Puljujärvi tylyttää itseään.
Puljujärvi iski vielä viime kaudella 65 ottelussa 36 (14+22) tehopistettä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:ssä karu tappelu – joukkuekaveri liikuttui kyyneliin
- Toronto Maple Leafs valmis luopumaan pistelingostaan – tässä on syy
- Carolina yritti kolmea jättisiirtoa tällä kaudella – GM yhä uhmakkaana
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla
- Florida Panthersin Niko Mikkola loukkaantui – valmentajalta huolestuttava viesti
- Matias Maccelli kuumassa vireessä – tehoili jälleen
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Utah Mammoth -hyökkääjälle kahden vuoden jatkosopimus – roima palkankorotus
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Juuse Saros: surkea uutinen!
- Carolina yritti kolmea jättisiirtoa tällä kaudella – GM yhä uhmakkaana