NHL-toimittaja tylyttää Rasmus Ristolaista – suomalaisen siirtoarvo romahti: ”Mahdollisuudet kauppaamiselle ovat…”

Philadelphia Flyersin kallispalkkainen Rasmus Ristolainen kuuluu alkavan kauden suomalaisfloppeihin NHL:ssä.
5,1 miljoonan dollarin vuosipalkkaa nauttiva puolustaja on pelannut kuluvalla kaudella 11 ottelua ilman tehomerkintöjä. Mies on ajoittain löytänyt itsensä jopa ”poppariosastolta”. Pro Hockey Writers -sivuston toimittaja John Gilroyn mukaan mahdollisuudet turkulaisen treidin suhteen ovat silti lähes olemattomat.
– Olisi väärin sanoa, ettei Ristolaisen aikakausi Flyersissa olisi ollut ahdistavaa aikaa. Hänestä maksettu siirtokorvaus vaikutti jo silloin korkealta ja päätös olla kauppaamatta häntä eteenpäin siirtotakarajalla ei sekään mennyt aivan putkeen. Kuten ei viiden vuoden ja 25,5 miljoonan dollarin jatkosopimus, jonka hän allekirjoitti. Ja nyt hän vaikuttaa olevan John Tortorellan koirankopissa, Gilroy aloittaa.
– Tämän kaiken jälkeen mahdollisuudet Ristolaisen kauppaamiselle ovat olemattoman ja nollan välillä. On selvää, että GM Chuck Fletcherillä on iso luotto 28-vuotiaaseen, eikä rankka seitsemän viikon jakso ole välttämättä vielä muuttanut tätä asiaa. Myös puolustajan sopimus vaikuttaa. Siirtomarkkinat ovat juuri nyt ohuet ja olisi vaikea kuvitella yhdenkään seuran haluavan häntä nyt, kun hänen markkina-arvonsa on alhaisempi kuin koskaan ennen.
– Jos vaihtoehtoina on antaa jotakin hyvitystä treidin mukana tai pitää hänet ja toivoa asioiden muuttuvan, epäilen seuran päätyvän jälkimmäiseen vaihtoehtoon, toimittaja ennakoi.
Ristolaisen lisäksi myös hyökkääjä James van Riemsdykin nimi on noussut mukaan siirtospekulaatioihin. Gilroy näkee jenkkihyökkääjän Ristolaista todennäköisimpänä lähtijänä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kysymys Mikko Rantasesta veti Nathan MacKinnon hiljaiseksi MM-kisoissa
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari jatkaa uraansa Euroopassa
- MM-kisoihin todellinen supervahvistus NHL:stä
- Käsittämätöntä draamaa – NHL-megatähti möhläsi 0,4 sekuntia ennen loppua
- Brad Marchandista tipahti huima väite – torppasi siirron toisen mestarisuosikin riveihin
- Edmonton Oilers tekee järisyttävän kokoonpanomuutoksen
- GM hehkutti nuorta suomalaislupausta – vertasi NHL-legendaan: ”Osaa lukea peliä hyvin”
- NHL-tähtihyökkääjä suuntaa MM-kisoihin!
- Ville Koivunen jätettiin ulos MM-kisoista – Jarmo Kekäläiseltä suora mielipide
- Yllätyshankinta: NHL-vahti siirtyy HIFK:hon!
- Ville Koivunen jätettiin ulos MM-kisoista – Jarmo Kekäläiseltä suora mielipide
- Yllätyshankinta: NHL-vahti siirtyy HIFK:hon!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Brad Marchandista tipahti huima väite – torppasi siirron toisen mestarisuosikin riveihin
- GM hehkutti nuorta suomalaislupausta – vertasi NHL-legendaan: ”Osaa lukea peliä hyvin”
- Kanadalle NHL-supervahvistuksia MM-kisoihin!
- Edmonton Oilers tekee järisyttävän kokoonpanomuutoksen
- NHL-tähtihyökkääjä suuntaa MM-kisoihin!
- Leijonien MM-hyökkääjä solmi NHL-sopimuksen!
- Käsittämätöntä draamaa – NHL-megatähti möhläsi 0,4 sekuntia ennen loppua