Hyvä näin: John Tortorellalla vaihteeksi positiivista sanottavaa Rasmus Ristolaisesta

Philadelphia Flyersin päävalmentaja John Tortorella on arvostellut Rasmus Ristolaista syksyllä kovinkin sanakääntein.
Suomalaispakki on pelannut tällä kaudella Flyersin takalinjoilla viidessä pelissä pisteittä. Plusmiinussaldo on painunut kaksi astetta pakkaselle.
Ristolainen oli edellisen kerran askissa aiemmin tällä viikolla St. Louis Bluesia vastaan. Ennen tuota suomalaisella oli alla peleistä noin viikon tauko.
Tuon pelin tekemisistä Tortorellalla oli positiivista sanottavaa joukkueessa toista kautta pelaavasta suomalaisesta.
– Muutamassa näkemässäni klipissä hän antoi pari hyvää avausta. Näin, miten hän laittoi jalkansa liikkeelle. Niin ei ole ollut aiemmin, joten mukana oli hyviä juttuja. Katson pelin loppuun ja teemme ratkaisuja sen perusteella, Tortorella pyöritteli NHL:n verkkosivuilla.
– En mittaa sitoutumista muutaman erän perusteella. Yritämme auttaa häntä. Apuvalmentaja Brad Shaw teki hänen kanssaan vähän hommia. Meidän tehtävämme on valmentaa häntä. Käymme läpi sitä, miten pelaajamme reagoivat oppeihimme ja erilaisiin tilanteisiin. Sitä kautta selkenee, missä heidän suhteensa mennään, mutta se vaatii aikaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoihin todellinen supervahvistus NHL:stä
- Käsittämätöntä draamaa – NHL-megatähti möhläsi 0,4 sekuntia ennen loppua
- Brad Marchandista tipahti huima väite – torppasi siirron toisen mestarisuosikin riveihin
- Edmonton Oilers tekee järisyttävän kokoonpanomuutoksen
- GM hehkutti nuorta suomalaislupausta – vertasi NHL-legendaan: ”Osaa lukea peliä hyvin”
- NHL-tähtihyökkääjä suuntaa MM-kisoihin!
- Ville Koivunen jätettiin ulos MM-kisoista – Jarmo Kekäläiseltä suora mielipide
- Yllätyshankinta: NHL-vahti siirtyy HIFK:hon!
- Kanadalle NHL-supervahvistuksia MM-kisoihin!
- Leijonien MM-hyökkääjä solmi NHL-sopimuksen!
- Ville Koivunen jätettiin ulos MM-kisoista – Jarmo Kekäläiseltä suora mielipide
- Yllätyshankinta: NHL-vahti siirtyy HIFK:hon!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku