P.K. Subbanin agentilta iso paljastus: entisellä tähtipakilla yksi ehto tulevalle sopimukselle – palkka romahtamassa
NHL:n takavuosien tähtipuolustaja P.K. Subban ei ole vielä löytänyt itselleen seuraa tulevalle kaudelle.
Kanadalaisen agentti Don Meehanin mukaan Subbanilla on yksi selvä ehto tulevaa seuravalintaa tehtäessä.
– Hän haluaa jatkaa pelaamista, voin kertoa sen. Mutta tässä vaiheessa uraansa hän haluaa pelata seurassa, jossa saa hyvän tilaisuuden (voittaa), Meehan paljastaa Montreal Gazetten haastattelussa.
– Kuulostamatta liian aggressiiviselta, paketin täytyy olla toimiva sekä seuran että pelaajan kannalta. Hän ei halua mennä mihin tahansa.
– Olen kertonut hänelle, että hänestä kiinnostuneet seurat yrittävät parhaillaan liikuttaa rahaa, tehdä tilaa palkkakattonsa alle ja analysoida tilannettaan. Juuri nyt nämä seurat eivät ole siinä tilanteessa, jossa sopimuksen solmiminen olisi mahdollista, agentti paljastaa.
Subbanin edellinen, kahdeksan vuoden jättisopimus yhdeksän miljoonan taalan vuosipalkalla umpeutui viime kauteen. Miehen entinen seura New Jersey Devils ilmoitti viime kaudella 77 ottelussa tehot 5+17=22 iskeneelle puolustajalle välittömästi kauden jälkeen, ettei miehen palveluksia enää tarvita joukkueessa. Myös agentti myöntää tosiasiat.
– Hän ei ole sama P.K. kun kahdeksan vuotta sitten, mutta eihän kukaan muukaan ole. Uskon, että hänelle löytyy vielä paikka, jossa hän voi olla hyödyksi joukkueelleen, Meehan arvioi.
Pelaa Subban ensi kaudella missä tahansa, joutuu 33-vuotias konkari tyytymään jatkossa massiiviseen palkanalennukseen. Evolving Hockey ennakoi Subbanille kolmivuotista sopimusta noin 3,8 miljoonan dollarin vuosipalkalla. Sivusto nostaa Toronto Maple Leafsin yhdeksi potentiaaliseksi vaihtoehdoksi Subbanin tulevana seurana.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Minnesota tiukassa paikassa: tekikö valmennus valtavan virheen?
- Lähde: Mikael Pyyhtiä jättää NHL:n – tässä seuraava suunta
- Minnesota Wild: surkeita uutisia
- NHL-superlupaus lähtee MM-kisoihin
- Siirtohuhuihin tuli vauhtia! Connor McDavid tylyttää Edmonton Oilersia
- Sebastian Ahon on herättävä! Carolina tarvitsee kipeästi tähteään
- Lähes 40 miljoonaa dollaria – St. Louis Bluesin tähtihyökkääjä löi rahoiksi!
- Se on siinä – Buffalo Sabresilta hurja temppu NHL:ssä!
- Mikko Rantaselle lisää lunta tupaan – nyt tuli mojovat sakot
- Leijonat vahvistuu: Teuvo Teräväinen lähtee MM-kisoihin!
- Siirtohuhuihin tuli vauhtia! Connor McDavid tylyttää Edmonton Oilersia
- Ville Heinolalta tylyä tekstiä Winnipeg Jetsistä – lataa IS:lle: ”Tämä päättyy nyt tähän”
- Jättipettymys! Dallas Stars ulos pudotuspeleistä – suomalaistähtien tilanne puhuttaa
- Mikko Rantaselle lisää lunta tupaan – nyt tuli mojovat sakot
- Sebastian Ahon on herättävä! Carolina tarvitsee kipeästi tähteään
- Anze Kopitar ehdolla palkinnon saajaksi – NHL julkisti Lady Byng -finalistit
- Lähes 40 miljoonaa dollaria – St. Louis Bluesin tähtihyökkääjä löi rahoiksi!
- Se on siinä – Buffalo Sabresilta hurja temppu NHL:ssä!
- Leijonat vahvistuu: Teuvo Teräväinen lähtee MM-kisoihin!