Mikko Rantanen toimi Artturi Lehkosen onnistuneessa kaupassa välikätenä – ”Oikeasti tietysti sanoin, että…”
Maisemaa kesken NHL-kauden vaihtaneen Artturi Lehkosen sesonki on sujunut vähintäänkin vuoristoratamaisesti. Kausi alkoi Montreal Canadiensissa, joka menetti saumansa umpisurkean kauden takia jatkopaikkaan jo hyvissä ajoin.
Pitkään näytti, ettei Lehkonen todellakaan pääse nauttimaan viime kauden tapaan Stanley Cupin finaalipaikasta.
Kunnes kävi toisin Colorado Avalanche -siirron takia.
Lehkonen pelasi Habsissa lopulta 58 peliä pistein 13+16=29, Coloradossa saldo on toistaiseksi runkosarja ja pudotuspelit huomioiden 30 ottelua saldolla 12+8=20.
Yksi Lehkosen siirtoon vaikuttaneista tekijöistä oli nykyinen joukkuekaveri Mikko Rantanen. Hän konsultoi GM Joe Sakicia.
– Taisimme keskustella jotain, mutta en tarkalleen muista, mitä juttelimme. He taisivat kuitenkin kysellä, millainen tyyppi on kyseessä ja sanoin, ettei ole hääppöinen pelimies, Rantanen virnisteli NHL:n nettisivujen mukaan.
Sitten Colorado-tähti vakavoitui:
– Oikeasti tietysti sanoin, että hän on loistava jätkä, joka voi auttaa joukkuetta pukuhuoneessa ja erityisesti jäällä. Olemme nähneet sen pudotuspeleissä. Hän on pelannut erinomaisesti.
Kaksikko pääsee yrittämään Stanley Cupia yhdessä, ja mestaruus olisi kummallekin ensimmäinen. Finaalit alkavat ensi yönä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Connor McDavidilta suoraa puhetta Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- NHL:ssä karu tappelu – joukkuekaveri liikuttui kyyneliin
- Toronto Maple Leafs valmis luopumaan pistelingostaan – tässä on syy
- Carolina yritti kolmea jättisiirtoa tällä kaudella – GM yhä uhmakkaana
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla
- Florida Panthersin Niko Mikkola loukkaantui – valmentajalta huolestuttava viesti
- Matias Maccelli kuumassa vireessä – tehoili jälleen
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Utah Mammoth -hyökkääjälle kahden vuoden jatkosopimus – roima palkankorotus
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Carolina yritti kolmea jättisiirtoa tällä kaudella – GM yhä uhmakkaana
- Juuse Saros: surkea uutinen!
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”