Kasperi Kapanen yritti hurjaa soolomaalia – vain Joonas Korpisalo pysyi kärryillä ja otti upean kopin

Pittsburgh Penguinsin ja Columbus Blue Jacketsin välinen ottelu pysyi pitkään tasaisena, mutta lopulta ensiksi mainittu nousi maalin takaa rinnalle ja selvään 5-1-voittoon. Pens oli erityisen vahva neljän maalin toisessa erässä, mutta oli sillä hetkensä jo aiemminkin.
Sinitakkien Joonas Korpisalo teki maalilla kaiken voitavan ja otti 32 torjuntaa. Esimerkiksi avauserän lopulla hän venytti itsensä Kasperi Kapasen upean soolon eteen vähintään yhtä upeasti.
Kuten oheinen video näyttää, kieputti nuorten maailmanmestari koko Blue Jacketsin puolustuskannalla olleen miehistön rullalle. Lopulta edessä oli vain porilaisvahti, joka venytti jalkansa pikkumustan eteen upeasti.
Kapasen tilanne ei siis maaliin johtanut, mutta toisen kaksikymppisen aikana Pens iski 12 minuutissa neljä maalia ja päätöserässä vielä yhden. Lopputulos kirjattiin 5-1.
– Mikäli emme pelaa rakenteen mukaan, meidät saadaan maksamaan kovaa hintaa. Aloitimme pelin hyvin, kaveri sai paikkoja. Korpisalo otti isoja torjuntoja, mutta toisessa erässä me emme kyenneet vastaamaan heille, Columbuksen Zach Werenski huokasi NHL:n nettisivuilla.
Kapanen jäi pelissä lopulta pisteittä, samoin Columbuksen Patrik Laine.
Pens on omassa divisioonassaan kakkosena ja Columbus muutaman pykälän perässä viidentenä. Joukkueiden välinen piste-ero on jopa 20 pinnaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Venäläishyökkääjä lähtee NHL:stä – palaa KHL:ään
- Onko tässä Leijonien olympiajoukkue? Yksi asia pistää silmään
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa