Colorado Avalanche ja Anaheim Ducks ovat pyöräyttäneet pelaajakaupan. Colorado vahvistuu puolustaja Josh Mansonilla, 30. Toiseen suuntaan matkaavat puolustajalupaus Drew Helleson, 20, ja 2. kierroksen varausvuoro vuodelle 2023.

Manson on pelannut tällä kaudella 45 ottelua. Niissä peruspakki on kerännyt tehot 4+5=9. Parhaalla kaudellaan 2017-18 hän iski runkosarjassa 37 tehopistettä.

Mansonin sopimus päättyy tähän kauteen. Hän tienaa reilut 2 miljoonaa dollaria, mutta Anaheim pidättää puolet hänen palkastaan.

Anaheimin saama Helleson on kiekkoillut tällä kaudella Bostonin yliopistojoukkueessa. Hän on paukuttanut 32 otteluun puolustajalle vahvat tehot 4+21=25. Helleson nähtiin myös Yhdysvaltojen olympiajoukkueessa, jossa hän pääsi pelaamaan kolmen ottelun verran.