Tuukka Rask ilmoittaa uransa päättymisestä kesken kauden lähipäivinä, uutisoi The Athletic.

Amerikkalaisen mediajätin tietojen mukaan viimeksi 24. tammikuuta tositoimissa nähdyn Boston Bruinsin tähtimaalivahdin kesällä leikattu lonkka ei ole parantunut suomalaisen toivomalla tavalla.

– Annan hänelle kaiken mahdollisen tunnustuksen. Hän teki kaiken oikein. Hän ei vain tunne oloaan niin hyväksi, kuin toivoisi, The Athleticin haastattelema lähde kertoo.

Rask palasi jäälle lonkkaleikkauksen jälkeen marraskuussa ja solmi vuoden ja miljoonan dollarin arvoisen jatkosopimuksen 11. tammikuuta. Bruinsin päävalmentaja Bruce Cassidy paljasti alkuviikosta Raskin olevan sivussa harjoituksista ainakin tämän viikon ajan. Päävalmentaja ei tuoreeltaan vahvistanut eikä liiemmin kieltänyt uutisia Raskin lopettamisesta.

Rask voitti urallaan Stanley Cupin keväällä 2011. Ykkösvahdin roolissa mies torjui Bruinsin finaaleihin vuosina 2013 ja 2019. Tällä kaudella neljä ottelua pelannut savonlinnalainen valittiin NHL:n parhaaksi maalivahdiksi kauden 2013-14 päätteeksi.