Päälle 20 torjuntaa, kakkostähdeksi ja voitto – Tuukka Raskilta huikea paluu NHL-askiin: ”Oli hienoa nähdä faneilta saamani kannustus”
Kuva: Getty Images
Tuukka Rask palasi NHL-kaukaloon perjantain vastaisena yönä tuttuakin tutumman Boston Bruinsin väreissä kahdeksan kuukauden tauon jälkeen. Paluu sujui pitkien terveyshuolien jälkeen mainiosti, kun Philadelphia Flyers kaatui 3-2.
Savonlinnalainen torjui 25 kutia ja hän nousi ottelun kakkostähdeksi. Eteen ylsi vain kypärätempun ampunut joukkuekaveri David Pastrnak.
Leikkauspöydällä käynyt pelaaja virnisti matsin jälkeen lehdistötilaisuudessa, että hän oli jo päässyt unohtamaan ottelupäivän rutiinit.
Pelaaja kuitenkin näytti pääsevän sisään mainiosti. Vuoden 2011 Stanley Cup -mestari on pelannut taalaliigassa pudotuspelit huomioiden lähes 700 ottelua. Yön matsi mahtoi silti jäädä muistoihin varsin voimakkaasti.
– Olihan tämä tunteikas juttu. Oli hienoa nähdä faneilta saamani kannustus. En kokenut olevani ruosteessa, tai ehkä vähän. Alku ei ollut helpoin.
Ainakin pelin jälkeen ne rutiinit löytyivät paremmin kuin hyvin. Nyt Bostonissa on kolme suomalaista, lisäksi ykköspakkiparin Urho Vaakanainen (0+0) ja kakkosketjun sentteri Erik Haula (0+1).
– On hienoa, kun pääsee puhumaan suomea. Pelin jälkeen kopissamme soi yksi suomalainen biisi. Meillä onkin ollut tarpeeksi tässä pelaajia Ruotsista, Tshekistä ja Slovakiasta, molari veisteli.
– Kokonaisuudessaan tämä oli hyvä peli. Pystyin torjumaan ongelmitta, savonlinnalainen sanoi viitaten siihen, ettei terveys piinannut.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla
- Florida Panthersin Niko Mikkola loukkaantui – valmentajalta huolestuttava viesti
- Matias Maccelli kuumassa vireessä – tehoili jälleen
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Utah Mammoth -hyökkääjälle kahden vuoden jatkosopimus – roima palkankorotus
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- Juuse Saros: surkea uutinen!
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen