Mitä näyttöjä NHL:ää kohti – Sabresin suomalaisvaraus noussut jo pakkien pistepörssin kärkeen AHL:ssä
Kuva: Getty Images
AHL-joukkue Rochester Americansin takalinjoilla luutiva suomalaispakki Oskari Laaksonen roihahti viime yönä oikein kunnon iskuun erikoiseen 7-6-voittoon päättyneessä Utica Comets -matsissa.
Tällä kaudella tehot 3+18=21 viimeistellyt tehopuolustaja syötteli pelissä hämmästyttävästi neljä maalia. Suomalainen oli saalistanut näistä jo avauserässä kolme, neljäs syntyi toisen erän puolen välin paikkeilla.
Buffalo Sabresin vuoden 2017 kolmannen kierroksen 89. varauksen plusmiinustilasto jäi tehoilusta huolimatta kenties yllättäen nolliin. Toki syötöistä kolme syntyi ylivoimapelissä.
Toista kauttaan Pohjois-Amerikassa pelaava Laaksonen valittiin ottelun kakkostähdeksi. Hän nousi tehoillaan AHL:n pakkien pistepörssin kärkipaikalle. Henderson Silver Knightsin Daniil Miromanov seuraa kakkosena lukemin 3+17=20.
Tehoilu ei ole sattumaa, sillä Laaksonen kantoi viime kaudella Pelicansissa pikavisiitillään jopa kultakypärää ennen siirtymistään rapakon taakse. Suomalaisen saldoksi jäi 20 pelissä lopulta 4+8=12.
Rochester on pohjoisen divisioonan kakkosena, juurikin Utican perässä. Joukkueiden välinen piste-ero on kolme pinnaa.
LUE MYÖS:
- Adam Fantilli: Jättidiili julki!
- Leevi Meriläisen tilanteessa iso käänne – Ottawa teki ratkaisunsa
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus
- San Jose Sharksin uusi tuleminen lähellä – Macklin Celebrini nosti riman pudotuspeleihin
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- Mark Messierilta kylmäävät sanat Mike Babcockista – ”Olen kauhuissani”
- Tämä mies voi romuttaa Edmonton Oilersin mestaruusunelman
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
- Kolme suomalaispelaajaa heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Ottawan omistaja jyrähti Brady Tkachukin siirrosta – syyttää isää ja veljeä
- Florida Panthers nappasi Kärpistä tutun mestarin
- Patrik Laineella on selvä NHL-toive – ”Nirso”
- Miikka Kiprusoffin ajan ikoninen näky palaa NHL-jäälle – katso kuva
- Maalitykki heivattiin AHL:ään – kaikkiaan neljä suomalaista sai passituksen farmiin
- Näkökulma: Teuvo Teräväisen asema romahti – valmentaja lipsautti karun totuuden
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- Minnesota-tähdeltä kova väite joukkuekaveristaan – ”Paras luistelija, jonka olen nähnyt”
- Nyt puhuu siirtoa vaativan Carolina-tähden agentti – torppasi yhden vaihtoehdon