Rasmus Ristolainen avaa Flyers-siirtoaan: ”Ei aleta näyttää p*rsettä tai keskaria Buffalolle”

Rasmus Ristolainen avaa tuoreessa NHL Without a Mapin jaksossa tuntemuksiaan kauan odotetun treidin pois Buffalo Sabresista toteuduttua viime heinäkuussa.
Turkulaispuolustajan mukaan siirto Philadelphia Flyersiin oli iloinen yllätys, joskin asialla on myös toinen puolensa.
– Vaikea selittää. Vaikka olen halunnut pois, niin tavallaan se tuli yllätyksenä. Tavallaan aika tyhjä olo. Toinen puoli oli että ”jes”, mutta tavallaan se on ollut niin iso osa sun elämää että se on haikeaa. Ihan mielenvikainen fiilis. Kyllä siinä hetki menee ennen kuin sanoo juuta eikä jaata. Tuli kyllä muutamat ilon kirkaisut, Ristolainen muistelee.
Ristolainen ei halua lausua pahaa sanaa vanhasta työnantajastaan, vaikka menestyksen puolesta aika Sabresissa menikin penkin alle.
– Ei se tietenkään ole semmonen, että kun sinne (Philadelphiaan) pääsi, niin alkaisin näyttämään persettä tai keskaria Buffaloon tai lällättelemään. Kuitenkin hienoja aikoja oli sielläkin. Nuorena poikana pääsin sinne ja pelaamaan NHL:ää ja sain hienoja ystävyys- ja ihmissuhteita.
– Tykkäsin kuitenkin kaupungista ja olla siellä, mutta se Sabresin homma oli se, mikä ei sitten oikein lähtenyt. Muuten siellä oli kaikki ihan mallillaan, 27-vuotias NHL-konkari tiivistää.
Voit katsoa Ristolaisen haastattelun kokonaisuudessaan täältä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lähes 26 miljoonaa dollaria! Philadelphian kärkivaraus löi rahoiksi NHL:ssä
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin
- NHL:ssä kaksi välimieskäsittelyä seurojen aloitteesta
- IL: Mikael Granlund kommentoi seurasiirtoaan – tästä syystä valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakosta uutta tietoa!
- NHL-mörkö löi rahoiksi – 8,35 miljoonan dollarin tilipussi!
- No nyt! Marc-André Fleurya houkutellaan palaamaan eläkkeeltä NHL:ään
- 28-vuotias NHL-hyökkääjä päättää pelaajauransa: ”Nyt on aika uudelle luvulle”
- Washington Capitals kiinnitti entisen ykköskierroksen varauksen
- San Jose Sharks nappasi siirtolistalta yli tuhannen NHL-ottelun Stanley Cup -voittajan
- NHL-mörkö löi rahoiksi – 8,35 miljoonan dollarin tilipussi!
- Kaapo Kakosta uutta tietoa!
- No nyt! Marc-André Fleurya houkutellaan palaamaan eläkkeeltä NHL:ään
- IL: Mikael Granlund kommentoi seurasiirtoaan – tästä syystä valitsi Anaheimin
- NHL:ssä kaksi välimieskäsittelyä seurojen aloitteesta
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin