Kenestä Kanadan tähtisikermän ykkösvahti olympialaisiin? Sisäpiiritoimittaja heitti huolestuttavan arvion

Pekingin olympialaisiin ennakkosuosikkina lähtevä Kanada on isojen maalivahtikysymysten äärellä.
NHL:n arvostetuimpiin kiekkoanalyytikkoihin lukeutuva Pierre LeBrunin mukaan tilanne on nikkareille lähes ennen kuulumaton.
– Tilanne on häilyvä. Kaikki ehdokkaat ovat pelanneet joitakin loistavia pelejä, mutta taso on yleisesti ollut melko keskinkertainen. Kanadalla on ollut yleensä listoillaan yksi tai kaksi maalivahtia, jotka kuuluvat maailman viiden parhaan joukkoon.
– Tämän hetken tilanne ei ole lainkaan yhtä betoniin valettu kuin vaikkapa Venäjällä. Kisoihin on lähdössä joukkueita, joiden maalivahtitilanne on täysin selvä. Me (Kanada) emme ole yksi näistä joukkueista, LeBrun varoittaa.
Varsinkin Carey Pricen terveystilanne sekä Marc-Andre Fleuryn heikko kausi Chicago Blackhawksissa ovat nostaneet Kanadan maalivahtipelin todelliseksi kysymysmerkiksi.
Toimittaja nostaa vaahteralehtipaitojen mahdollisten olympiamaalivahtien listalle yllä mainitun kaksikon lisäksi Jordan Binningtonin, Darcy Kuemperin, Carter Hartin sekä Mackenzie Blackwoodin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!
- NHL:ssä jysähti merkittävä vaihtokauppa – megalupaus vaihtaa seuraa!
- Tässä Puljujärven uusi seura!
- Lehti: Tämä NHL-seura haluaa Jevgeni Kuznetsovin – tarjous pöydällä!
- Paljastus kulisseista: Carolina yritti ryövätä NHL-supertähden!
- Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja: Ura ohi!
- Lähes 26 miljoonaa dollaria! Philadelphian kärkivaraus löi rahoiksi NHL:ssä
- St. Louis Blues kiinnitti Ilveksestä tutun maalivahdin

- NHL:ssä kaksi välimieskäsittelyä seurojen aloitteesta