AHL:ssä loistanut suomalaishyökkääjä pelasi ensimmäisen NHL-ottelunsa vähään aikaan – pääsi heti pisteille
Kuva: Getty Images
New York Islandersin sopimuspelaaja Otto Koivula nostettiin NHL:n puolelle pitkästä aikaa. 23-vuotias suomalaishyökkääjä oli kehissä Suomen aikaa torstain vastaisena yönä pelatussa ottelussa New York Rangersia vastaan.
Rangers vei kyseisen ottelun lukemin 4-1. Koivula sai syöttöpisteen joukkueensa ainoaan osumaan. Piste oli Koivulalle myöskin NHL-uran ensimmäinen.
Koivula on pelannut NHL-urallaan aiemmin 12 ottelua kaudella 2019-2020 ilman tehopisteitä. Viime kaudella NHL-otteluita ei kertynyt vyölle lainkaan.
Islanders kutsui Koivulan NHL:n puolelle sen jälkeen, kun se menetti pelaajiaan koronaprotokollaan. Kaikkiaan peräti seitsemän pelaajaa on tällä hetkellä kyseisellä listalla, minkä lisäksi Brock Nelson ja Ryan Pulock olivat loukkaantumisen takia sivussa.
Koivulan kuluva kausi on lähtenyt tehokkaasti liikkeelle AHL:n puolella. Hän on pelannut 17 ottelua Bridgeport Islandersin riveissä tehopistein 3+12=15.
Voit katsoa Koivulan NHL-uran avauspisteen täältä.
LUE MYÖS:
- Kuusi suomalaista heivattiin NHL:n siirtolistalle – mukana 448 ottelun mies
- Viime kauden mestari kysymysmerkkien saattelemana uuteen sesonkiin – onko Carolinasta toistamaan viime kauden sensaatio?
- NHL:n vapailla markkinoilla tapahtui – yksi kovimmista nimistä teki sopimuksen
- Philadelphia Flyersin pelaajilta huvittava protesti – tähtipelaajalle osoitettiin tukea erikoisella tavalla
- Ukko-Pekka Luukkonen: surkea uutinen
- Sportsnet: Dylan Larkin laajensi listaansa – näihin seuroihin hän suostuu siirtymään
- Huh! Benjamin Rautiaiselta huikea suoritus NHL:ssä – nousi ratkaisijaksi
- Suomalaistähdet ovat Dallas Starsin suurin kysymysmerkki
- Neljä vuotta putkeen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ulos – onko Tampa Bayn vanhuksista enää mestaruusjahtiin?
- Leevi Meriläistä hehkutetaan: ”Merkittävä asia”
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Suomen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan – kaupattiin yhden ottelun jälkeen
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- NHL:ssä jaettiin erikoinen jäähy – sääntöuudistus kuohuttaa: ”Hulvatonta”
- Huh! Benjamin Rautiaiselta huikea suoritus NHL:ssä – nousi ratkaisijaksi
- Suomalaistähdet ovat Dallas Starsin suurin kysymysmerkki