Arizona Coyotes teki kassarihankinnan – Scott Wedgewood syrjäyttänee kokeneen floppivahdin

Kuva: Getty Images
Arizona Coyotes tiedotti tehneensä hankinnan siirtolistalta. New Jersey Devilsin hylkäämä Scott Wedgewood pyrkii vahvistamaan aavikollisen NHL-joukkueen heikkoa maalivahtiosastoa.
Wedgewood on pelannut Coyotes-paidassa ennenkin, sillä kaudella 2017-18 kanadalaiskassari torjui kojoottipaidassa 20 ottelua torjuntaprosentilla 89,3. Tämän jälkeen hän palasi muutaman mutkan kautta takaisin Devilsiin, josta 188-senttinen veräjänvartija myös viimeksi Coyotesiin siirtyi.
Arizonalaisjoukkueen maalin suulla on käynyt tällä kaudella kummia. Ykkösvahtina kauteen lähtenyt konkari Carter Hutton on torjunut tällä kaudella kolmessa ottelussa torjuntaprosentilla 74,1. Vahvimpana varamaalivahtina pidetty Josef Korenar on saanut kiekkoja kiinni AHL:ssä vain noin 86 prosentin varmuudella eikä farmissa lupaavasti esiintynyt Ivan Prosvetovkaan vakuuttanut kauden ensimmäisessä NHL-ottelussaan.
Valopilkku tolppien välissä on ollut yllättäen Karel Vejmelka. Ensimmäistä kauttaan Pohjois-Amerikassa pelaava 25-vuotias tshekkiläinen on torjunut kahdeksassa NHL-ottelussaan kiekkoja 92,2 prosentin tarkkuudella ja Wedgewoodin hankinnan jälkeen 235 NHL-ottelun 35-vuotias Hutton saanee väistyä.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Karu uutinen: Vegasin monteritehot takonut supertähti pitkään sivussa
- Patrik Laineen vammasta uutta tietoa – sairausloma jatkuu
- Buffalo Sabresin tähtihyökkääjä lähtökuopissa – vaatii jättimäistä vuosipalkkaa
- Buffalo-legendalta suoraa puhetta – haukkuu Sabresin GM:n pystyyn: ”Hänen täytyy olla…”
- NHL:n maalipörssin kärkinimi: Kahdeksan vuoden sopimustarjous pöydällä
- Suomalaislupaus hyllytettiin Pittsburgh Penguinsin toiminnasta – näin agentti kommentoi IS:lle
- Floridasta lähtöpassit saanut puolustaja: KHL kutsuu
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen!
- Suomalaislupaus katosi – nyt hänet on hyllytetty Pittsburgh Penguinsin toiminnasta
- Nyt sattui pahasti – Tom Wilson täräytti hirmupommin!
- Patrik Laineesta tipahti huonoja uutisia!
- Minnesota Wild pelaajakaupoilla: Hankki entisen ykköskierroksen varauksen
- Brad Marchand: NHL rankaisi!
- Hurja pisteputki sai jatkoa! Mikko Rantanen osui jälleen NHL:ssä
- Tähtivahti Jacob Markström neuvottelee jatkosopimuksesta: esitti hurjan pyynnön
- Leevi Meriläinen: karu uutinen!
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen!
- Suomalaisjärkäle kutsuttiin NHL:ään!
- Nyt sattui pahasti – Tom Wilson täräytti hirmupommin!
- Suomalaislupaus katosi – nyt hänet on hyllytetty Pittsburgh Penguinsin toiminnasta