Rikoskohulla kovat seuraukset – Panthersia voitosta toiseen luotsannut Joel Quenneville eronnut tehtävistään

Florida Panthers tiedotti nettisivuillaan perjantain vastaisena yönä, että mestariluotsi Joel Quenneville on joutunut eroamaan tehtävistään. Eroaminen ei liity tuoreisiin pelillisiin seikkoihin ja koko kauden jatkuneeseen seitsemän ottelun voittoputkeen, vaan otsikoihin nousseeseen seksuaalirikokseen.
63-vuotiaan luotsin epäillään osallistuneen seksuaalirikoksen peittelyyn tämän toimiessa Chicago Blackhawksin päävalmentajana 2010-luvun taitteessa. Aika oli menestyksekästä, ja Chicago voitti peräti kolme Stanley Cupia kausina 2009-15.
Sittemmin Quenneville on väittänyt, ettei hän tiennyt entisen NHL-kiekkoilija Kyle Beachin joutumisesta rikoksen uhriksi mitään, vaikka esille nousseet raportit todistavat samalla toisin.
Ero kävi toteen sen jälkeen, kun NHL:n komissaari Gary Bettman, apulaiskomissaari Bill Daly ja Panthersin toimitusjohtaja Bill Zito olivat tavanneet toisensa.
Tiedotteesta ei käynyt selväksi se, kuka ottaa joukkueen päävalmentajan paikan. Panthers on voittanut alkukauden seitsemästä ottelusta kaikki – ja näistä kuusi varsinaisella peliajalla. Perjantaiyönä se ei pelannut.
LUE LISÄÄ AIHEESTA: Tässä ehdokkaat Florida Panthersin uudeksi päävalmentajaksi – Lähde: John Tortorella ykkösvaihtoehtona!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!
- NHL:ssä jysähti merkittävä vaihtokauppa – megalupaus vaihtaa seuraa!
- Tässä Puljujärven uusi seura!
- Lehti: Tämä NHL-seura haluaa Jevgeni Kuznetsovin – tarjous pöydällä!