Siis? Nyt tuli maireat kehut – joukkuekaveri ja Lindy Ruff innostuivat Janne Kuokkasen otteista täysin: ”Tekee liki aina oikeita päätöksiä”
Kuva: Getty Images
New Jersey Devilsin suomalaishyökkääjä Janne Kuokkanen nousi Suomen aikaa tiistaiyönä pelatun Washington Capitals -pelin jälkeen framille joukkueen keskuudessa – ja isosti. Devils jatkoi tappiotonta treenikautta 4-1-voitolla oulunsalolaisen saalistaessa tehot 0+2.
Kuokkanen syötti Alexander Holtzin vastaamasta 1-0-osumasta, sekä päälle Michael McLeodin iskemän 2-0-voittomaalin. 23-vuotiaan suomalaisen saldo kahdessa teenipelissä on 1+2.
McLeod lausui suomalaistähdestä – sana tähti ei enää liioittelua – kovia sanoja seuransa kotisivuilla.
– Hän on luultavasti yksi aliarvostetuimmista syöttelijöistä koko sarjassa.
Samassa lähteessä kerrottiin, että Kuokkanen on ottanut valtavia steppejä Devilsiin liittymisen jälkeen. Luotsi Lindy Ruff voi pitää joukkueessa ensimmäisen kerran 2019-20 esiintynyttä pelaajaa yhtenä parhaista kilpailijaluonteista, ja samalla soturina, johon todellakin voi luottaa.
– Esimerkiksi nyt tänään en ollut tyytyväinen toiseen eräämme. Emme hallinneet kiekkoa lainkaan, ja menetimme sitä. Mutta Janne ei kuulunut tähän kastiin.
– Hän tekee liki aina oikeita päätöksiä – joka ikinen kerta astuessaan askiin. Lisäksi Janne on ankara itselleen tehdessään virhearvion tai -ratkaisun.
Alle 18-vuotiaiden maailmanmestari on Carolina Hurricanesin kesän 2016 kakkoskierroksen 43. varaus. Canesissa ura ei lähtenyt liitoon koskaan, mutta toista oli laulu viime kaudella Devilsissä. Ensimmäinen vastuun puolesta iso kausi toi tilille 50 ottelua ja 25 pinnaa (8+17, -11).
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toronto Maple Leafs hankki ruotsalaispuolustajan
- IL: Mikael Granlund yllättyi ennätystarjouksesta
- Minnesota Wild vahvisti hyökkäystään – kiinnitti KHL:ssä loistaneen hyökkääjän
- Paljastus Leo Carlssonista: oli valmis paljon megatarjousta pienempään sopimukseen
- Podcast: Jarmo Kekäläinen valmistelee fanien unelmahankintaa – NHL-legenda kiikarissa
- Gavin McKenna solmi NHL-tulokasdiilin – joutui tekemään heti ison myönnytyksen
- Oho! Ennätystarjous tehty NHL:ssä
- Ei kai taas! Connor Bedard loukkaantui
- Dallas Starsin kapteenista tipahti sopimusuutisia
- Eeli Tolvasen neuvotteluista uutta tietoa – tällainen sopimus hakusessa: ”Paljon kiinnostuneita”
- Jymysiirto NHL:ssä – tässä Edmontonin uusi ykkösvahti
- Floridan mestarivahti Sergei Bobrovski, 37, vaihtaa seuraa – hurja vuosipalkka
- Patrik Laineen tilanne sai uuden käänteen NHL:ssä
- NHL:ssä paljastui kiero offer sheet -tarjous – ”Likainen temppu”
- Olli Määttä kaupattiin NHL:ssä!
- Darnell Nursen jättitreidi toiseen NHL-seuraan kariutui – tämä mies torppasi siirron
- Eeli Tolvasen neuvotteluista uutta tietoa – tällainen sopimus hakusessa: ”Paljon kiinnostuneita”
- Jättikäänne NHL:ssä – John Carlson jätti Carolinan ja hyppäsi kilpailijan leiriin
- Aleksandr Ovetškinille uusi sopimus
- Nyt se tapahtui – Darnell Nurse kaupattiin NHL:ssä!