Sabresin ykkösvaraus Owen Power ei pelaa NHL:ssä tulevalla kaudella – nämä ykkösvaraukset ovat tehneet saman tempun

Menneen kesän ykkösvaraus Owen Power ilmoitti aiemmin tällä viikolla, että hän ei aio liittyä Buffalo Sabresin joukkueeseen tulevalle kaudelle.
Ykkösvarauksen puuttuminen uuden NHL-kauden alkaessa on harvinaista, mutta ei ennenkuulumatonta. Edellisen kerran näin tapahtui vuonna 2006, kun St. Louis Bluesin ykkösvaraus Erik Johnson pelasi varauksen jälkeisen kautensa Minnesotan yliopistossa.
Edellinen tapaus oli enenmmänkin pakon sanelemana. Vuonna 2004 ensimmäisenä varattu Aleksandr Ovetskin joutui pelaamaan kautensa KHL:ssä NHL-työsulun takia.
1990-luvun puolivälissä kolme peräkkäistä ykkösvarausta eivät pelanneet NHL:ssä välittömästi varauksensa jälkeen. 1996 ensimmäisenä varattu Chris Phillips, 1995 Bryan Bernard ja 1994 Ed Jovanoski pelasivat kaikki varauksensa jälkeen vielä vuoden juniorisarjassa.
Yksi tunnetuimmista ykkösvaraus-episoideista on Eric Lindros. Hyökkääjä ei halunnut pelata Quebecissä, joten protestiksi hän jätti pelaamatta. Myös edellinen Nordiquesin ykkösvaraus Mats Sundin ei pelannut välittömästi varauksensa jälkeen.
Ensimmäinen pelaamatta jättänyt ykkösvaraus oli Montreal Canadiensin maalivahti Michel Plasse vuonna 1968.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Kuusi ensimmäistä pelaajaa Suomen olympiajoukkueeseen valittu!
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Sopimus purkissa – Lassi Thomson palaa NHL:ään!
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Hurja huhu! Tällaistako jättisopimusta Carolina tarjoaa Mitch Marnerille?
- NHL-toimittaja: Floridan tähtipuolustaja lähtökuopissa?
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Entinen kärkivaraus kaupattiin NHL:ssä – alla huippukausi Ruotsissa
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Edmonton Oilersin valmennukselta kova ratkaisu
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat