Vegas Golden Knightsin neljän kauden jälkeen jättänyt, ja Chicago Blackhawksiin vaihtaneen Marc-Andre Fleuryn kauppa on ollut yksi taalaliigan lähipäivien kuumimmista puheenaiheista. Etenkin, kun toiseen suuntaan liikkui taalaliigadebyyttiään edelleen vain odotteleva suomalaishyökkääjä Mikael Hakkarainen, oli kuhina valmis.

Kaksinkertaisen, meritoituneen, kolminkertaisen Stanley Cup -voittajan, jopa uransa lopettamista joidenkin puheiden mukaan harkitsevan pelurin siirto on saanut pinnalle myös erittäin kurjia piirteitä.

Vegasissa Fleuryn kollegana puolitoista kautta torjunut ruotsalaisvahti Robin Lehner on kertonut, että hänen mielenterveysongelmia vastaan on hyökätty ison Fleury-kaupan jälkeen. Kurja tapaus käy ilmi BarDownin jutusta ja molarin omalta Twitter-tililtä. Voisi kuvitella, että Fleuryn kaltaisen tähden lähteminen on jo muutenkin vaikea paikka kenelle tahansa.

Pitää muistaa, ettei moni ole kokenut lähellekään sitä kaikkea, mitä Ottawa Senatorsin kesän 2009 kakkoskierroksen 46. varaus on joutunut käymään läpi. Hän on voittanut mielisairauksia saadakseen paikkansa kiekkomaailman kovimmasta, NHL:stä.

– Minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja traumaperäinen stressihäiriö. Otan lääkkeitä ja käyn juttelemassa psykiatrille kerran viikossa. Olen taistellut läpi h*lvetin ollakseni täällä.

– Ja olen melko hyvä pysäyttämään kiekkoja, en täydellinen. Siunauksia teille kaikille, Lehner twiittasi perään.

Lehner on pelannut NHL:ssä kaudesta 2011-12 lähtien, ja torjuntaprosentit ovat olleet runkosarjoissa aina päälle 90,0:n. Koko uran tilastot ovat 320 runkosarjamatsissa 91,8 ja 29 pudotuspeliottelussa 91,9.