Kesän 2021 NHL-varaustilaisuus tullaan järjestämään 23.-24.7. Useat lähteet ovat julkaisseet ennakkoarvionsa varaustilaisuuden kärkivarauksista. Monien listauksissa viiden parhaan joukkoon on sijoitettu yhdysvaltalaispuolustaja Luke Hughes.

Kyseinen nuorukainen on jo aiemmin NHL:ään varattujen Jack ja Quinn Hughesin pikkuveli. Molemmat on varattu myös ensimmäisellä kierroksella. Ja koska Luke todennäköisesti myös varataan ykköskierroksella, niin silloin tehtäisiin historiaa, sillä koskaan aiemmin ykköskierroksella ei ole varattu kolmea yhdysvaltalaisveljestä.

– Luulen, että se olisi erittäin erikoista. Tarkoitan, kolme veljeä ensimmäisellä kierroksella, se olisi hämmästyttävää. Me kolme olemme tehneet töitä ja olemme todella omistautuneita urheilulle, joten jos se tapahtuu, se olisi todella jännittävää paitsi meille myös vanhemmillemme. He ovat tehneet uskomatonta työtä kasvattaakseen meitä paitsi pelaajina myös ihmisinä. Se olisi hieno saavutus koko perheelleni, Luke kommentoi NHL:n verkkosivuilla.

New Jersey Devils varasi Jackin koko tilaisuuden ensimmäisenä kesällä 2019. Quinn varattiin vuotta aiemmin Vancouver Canucksiin seitsemäntenä pelaajana. Molemmat ovat pelanneet NHL:ssä kaksi edellistä kautta.